— Ah, herra kulta, huonosti, herra kulta!… Ette tunne häntä samaksi… Ei hän tässä maailmassa enää kauan elä. Senpätähden me olemme matkalla Odessaan terveyttä hakemaan.
— Mistä te tulette?
— Siperiasta, herraseni.
— Siperiastako?
— Juuri sieltä. Jakov Ivanovitsh oli siellä virassa, siellä hän haavoittuikin.
— Oliko hän sotapalveluksessa?
— Ei, siviilivirassa hän oli.
— "Voi ihmettä!", ajattelin minä.
Sillä välin menimme ravintolaan ja Elisey kiiruhti edellä ilmoittamaan tuloni. Ensi vuosina eroni jälkeen olimme Pasynkovin kanssa olleet jotenkin ahkerassa kirjeenvaihdossa, mutta hänen viime kirjeensä sain neljä vuotta sitten, enkä sen jälkeen mitään hänestä kuullut.
— Olkaa hyvä, olkaa hyvä! — huudahti minulle Elisey portailta: —
Jakov Ivanovitsh on hyvin iloinen tavatessaan teidät.