"Nimeni on Jergunov, Kuisma Vassilievits Jergunov", vastasi luutnantti.
"Jergu…, voi, sitä nimeä en voi lausua, se on kovin vaikea minulle; minä tahdon kutsua teitä Florestaniksi. Minä tunsin Riigassa erään herra Florestanin, jolla oli oivallisinta silkkivaatetta myydä, ja kaunis oli hän! … ei vähemmin kuin te. Vaan voi kuin olette soreavartaloinen, juuri kuin oikea venäläinen sankari! Minä pidän venäläisistä, minä olen itse venakko; niin, minä olen venakko, sillä minun isäni oli upseeri, hänen piti saaman rintatähtikin… Mutta minulla on valkoisemmat kädet kuin teillä". Hän nosti käsivartensa päänsä yli, liikutteli käsiänsä edes takaisin, että veri laskeutuisi alas, ja sanoi, äkkiä antaen niiden taas pudota alas: "näette sen, minä pesen niitä aina hyvänhajuisella kreikkalaisella saippualla. Haistelkaa vaan niitä … no ei … ei suudelmaa … sitä varten minä en näyttänyt niitä teille. Missä sotajoukossa te palvelette?"
"Minä palvelen laivastossa, yhdeksännessätoista
Mustanmeren-komppaniassa".
"Ah, te olette meri-upseeri!… Onko teillä iso palkka?"
"Ei, ei erittäin".
"Te olette varmaan hyvin urhoollinen; minä näen sen teidän silmistänne. Mitkä paksut kulmakarvat teillä on! Kuuluu olevan hyvä voidella niitä kynttiläntalilla yöksi, saadakseen niitä paremmin kasvamaan. Mutta miksi teillä ei ole ollenkaan viiksiä?"
"Se on vasten virka-ohjetta".
"Hyi, miten tuhma se on, teidän virka-ohjeenne! Onko se tikari, tuo joka teillä on tuossa?"
"Se on kuvetappara, jommoista merisotamiehet kantavat".
"Ah, kuvetappara! onko se terävä? Antakaa minun katsoa!"