— Käyhän sitten, — virkkoi hän viimein.
— Ah, setä, setä, — huokasi hän tuskallisesti, samalla kun ukko otti naulasta hattuaan: — muistatko sinä, mitä sinä minulle häitten aattona sanoit?
— Kaikessa on Jumalan tahto, Akimiseni.
— Muistatko, sinä minulle sanoit, etten minä teidän talonpoikien enään ollut vertainen, mutta nyt, katsohan, millaiset ajat tulivat… Itse olen köyhä kuin haukka.
— Huonoilta ihmisiltä et pääse piiloon, — vastasi ukko: — hän ei edes häpeä, kumpa olisi edes herran hallinto, niin kyllähän sitte, mutta nyt mitä hänen pelätä? Susi kun on niin tietää suden tavatkin. — Ja ukko pani hatun päähänsä ja meni.
Audotja oli juuri palannut kirkosta kotiin, kun hänelle ilmoitettiin, että hänen miehensä setä häntä kyselee. Siihen asti hän oli häntä harvoin tavannut. Hän ei majataloon juuri koskaan poikennut ja muutoinkin eleli yksinäisyydessä, ainoastaan tupakkaa rakasti ja hiljaisuutta.
Audotja meni hänen luokseen.
— Mitä sinulle, Petrovitsh? Vai onko jotain tapahtunut?
— Ei ole mitään tapahtunut, Audotja Arefjevna, miehesi vain sinua kyselee.
— Onko hän siis palannut?