Tästä tarjouksesta minä, suoraan sanoen, en kovinkaan ihastunut, mutta mahdoton oli kieltäytyä.
— "Minä olen täkäläinen tilan-omistaja ja naapurinne, Radilov; kenties olette nimeni kuulleetkin", jatkoi uusi tuttavani. "Tänään on sunnuntai-päivä ja päivällinen niin muodoin lienee meillä jommoinenkin. En olisi teitä muutoin pyytänytkään".
Minä vastasin mitä tämmöisissä tapauksissa vastataan ja läksin hänen jälkeensä. Äsken puhdistettua polkua myöten tulimme pian lehmuspuistosta ja astuimme kaalimaahan. Vanhain omenapuiden ja levinneitten karviaispensaitten välissä kuulsivat kirjavina sarkoina pyöreät, vaalean vehreät kaalinpäät; humala kierteli korkeita sauvojansa; tiheässä seisoi multalavoilla ruskeita keppejä, joita kuiva herne kietoi; isoja litteitä kurpitseja oli kirjavanaan maassa; kurkut kellersivät pölyttyneiden kulmikasten lehtiensä alla; aidan vierustalla nuokkueli korkea nokkonen, parissa kolmessa paikassa kasvoi pensaina kuusamo, selja ja orapihlaja, jäännöksiä entisistä "klumbeista". Vähäisen kalasäiliön vieressä, joka oli täynnä punertavan limaista vettä, näkyi kaivo ja sen ympärillä ropakoita. Ankat häärivät ja pyörivät noissa ropakoissa; koira, vavisten koko ruumiissansa ja silmiänsä sirristellen, kalusi luuta kedolla; kirjava lehmä seisoi siinä lähellä laiskasti nyhtäen ruohoa ja siiloin tällöin heittää heilauttaen häntää laihaan selkäänsä. Polku kääntyi syrjään; puitten välitse ilmaantui silmäimme eteen vanhanläntä, harmaa pikku talo, valkokattoineen ja edessä vääristynyt kuisti. Radilov pysähtyi.
— "Mutta", sanoi hän, vilpittömästi ja suopeasti katsahtaen minua silmiin, "minä olen tullutkin toiseen päätökseen; kukaties teidän ei teekään mieli tulla meille; siinä tapauksessa…"
Minä keskeytin hänet, vakuuttaen, että minun päin vastoin on hauska aterioida hänen luonansa.
— "Niinkuin suvaitsette".
Me astuimme taloon. Lakeija-poika, pitkäliepeisessä nutussa sinisestä paksusta verasta, tuli vastaamme kuistilla. Radilov paikalla käski hänen antaa viinaa Jermolaille; metsästäjäni kumarsi kunnioituksella jalon antajan selkäpuoleen. Eteisestä, jonka seinät oli peitetty kaikenlaisilla kirjavilla kuvilla ja jossa riippui useampia linnunhäkkejä, astuimme vähäiseen huoneesen. Se oli Radilovin kirjoitushuone. Minä riisuin yltäni metsästysneuvot, panin pyssyn nurkkaan, lakeija-poika pitkäliepeisessä nutussa harjasi minut puhtaaksi.
— "Mennäämpä nyt vierashuoneesen", virkkoi Radilov ystävällisesti; "minä esitän teille äitini".
Minä seurasin häntä. Vierashuoneessa, keskimmäisellä sohvalla istui lyhytkasvuinen vanha rouva, yllään ruskeat vaatteet ja päässä valkoinen myssy. Hänen kasvonsa olivat laihat, mutta hyväntahtoiset; katse oli arka ja surullinen.
— "Tässä, äiti hyvä, on meidän naapurimme".