— "Olkaa, eno, niin hyvä."
— "Kyllä minä koetan. Mutta kavahda sinä itseäsi! No niin, no niin, älä rupea puolustelemaan… Olkoon nyt… Mutta varo sinä vast'edes, muutoin sinä olet, olet kuin oletkin mennyttä miestä. Enhän minä saata aina kantaa sinua hartioillani pulista ja pulmista … ei ole voimaa eikä valtaa minullakaan. No niin, mene nyt Jumalan nimeen."
Mikko meni ulos. Tatjana Iljinishna seurasi häntä.
— "Anna hänelle teetä", huusi Ovsjanikov hänen peräänsä… "Ei ole poika tyhmempiä", jatkoi hän, "ja hyvä on hänellä sydänkin, mutta kyllä minä pelkään… Suokaa muuten anteeksi että olen tässä niin kauan joutavia jutellut."
Eteisestä aukeni ovi. Sisään astui lyhyt, harmaatukkainen mies, sametti takki yllä.
— "Kas Frans Ivanitsh!" huudahti Ovsjanikov, "hyviä päiviä! Kuinkas voitte?"
Sallikaa, hyvä lukija, tehdäni teille tutuksi tämänkin miehen.
Frans Ivanitsh Lejeune, naapuri ja Orlovilainen hovinherra, oli vähän omituisella tavalla saavuttanut Venäläisen tilan-omistajan arvokkaan nimen. Hän oli syntyisin Orleans'ista, franskalaisista vanhemmista ja oli tullut Napoleonin kanssa, rumpalin ammatissa, Venäjää valloittamaan. Alussa kävi kaikki kuin tyhjää vaan, ja franskalainen tuli Moskovaan pää kekassa. Mutta paluumatkallapa joutui poloinen Lejeune puoleksi kohmettuneena ja rumpuansa vailla talonpoikain kynsiin. Smolenskin talonpojat pistivät miehen yöksi tyhjään tamppimyllyyn ja aamulla veivät hänet sulun läheisen avannon ääreen ja siinäkös nyt ruvettiin pyytämään rumpalia de la grrrrande armée tekemään heille mielihyvän, sukeltamaan nimittäin jään alle. Monsieur Lejeune puolestansa ei saattanut suostua heidän ehdotukseensa, vaan rupesi, hän vuorostansa, franskankielellä pyytämään Smolenskin talonpoikia, että he päästäisivät hänet Orleans'iin. "Siellä messieurs" (hyvät herrat), puhui hän, "on minulla äiti, une tendre mère (hellä äiti)." Mutta talonpojat, joilla ei varmaankaan ollut oikeata selkoa Orleans'in kaupungin maantieteellisestä asemasta, yhä edelleen ehdottelivat hänelle veden-alaista matkustusta myötä virtoja koukkuisessa Mutajoessa ja rupesivat jo yllyttämään häntä helponlaisilla sysäyksillä selkä- ja niskanikamiin, kun yht'äkkiä Lejeunen iloksi ja riemuksi kajahti kulkusten kilinä ja sululle ajoi reki, jonka perä oli tavattoman korkea ja varustettu peräti kirjavalla peitteellä ja jonka eteen oli valjastettu kolme vaaleata Vjatkan hevosta. Reessä istui lihava, punaposkinen tilan-omistaja sudennahkaisissa turkissa.
— "Mitäste teette?" kysyi hän talonpojilta.
— "Franskalaista pannaan avantoon, hyvä herra."