— "Vai niin", vastasi hovinherra kylmäkiskoisesti ja kääntyi pois.
— "Monsieur! Monsieur!" huudahti poloinen.
— "Vai niin vainen?" puhui uhuttelemalla mies sudennahkaisissa; — "kahdentoistakymmenen kansan kanssa olet tullut Venäjätä vastaan, olet polttanut Moskovan, sen vietävä, olet Iivana Velikoin kirkolta ristin riistänyt, mutta kas nyt pannaan musjuuta ja musjuuta! Vai on nyt häntä koipien välissä! Pahalla paha palkka… Antti, anna mennä!"
Hevoset läksivät liikkeelle.
— "Maltas sentään, seisopas!" virkkoi hovinherra. "Kuules sinä, musjuu, osaatkos sinä soittaa?"
— "Sauvez moi, Sauvez moi, mon bon monsieur! (Pelastakaa minut, pelastakaa minut, hyvä herra!)" rukoili Lejeune.
— "Kyllä olette kansaa tekin! Ei edes venättäkään osaa ainoakaan heistä! Mysik, mysik, saveekos vuu mysik? Saveeko? No puhu nyt! Komprenee? Saveekos vuu mysik? klaveria shnee savee, vai?"
Lejeune hoksasi viimein mitä hovinherra tahtoi ja rupesi nyykyttämään myöntymystä päällään.
— "Oui monsieur, oui, oui, je suis musicien, je joun tous les instruments possibles! Oui, monsieur… Sauvez moi, monsieur! (Kyllä herra, kyllä, minä olen soittoniekka, minä osaan soittaa vaikka mitä! Kyllä herra! Pelastakaa minut herra!)"
— "No kiitä onneasi," vastasi hovinherra. "Miehet päästäkää hänet irti. Tuoss' on teille kaksikymmentä kopekkaa juomarahaa."