— "Niin, mihinkä muka päätökseen Gavrilo Antonitsh? Teistähän se asia, niin sanoakseni, riippuu; minusta näyttää niinkuin ei teillä olisi oikeata halua."
— "Mitäs te nyt Nikolai Jeremeitsh, mitäs te nyt puhuttekaan? Meidän asiamme, niinkuin nyi esimerkiksi, tiettyhän se on, kauppa-asia; meidän asiamme on ostoa. Sehän se, niin sanoakseni, on meidän ammattimmekin, Nikolai Jeremeitsh."
— "Kahdeksan ruplaa", lausui paksu mies harvaan.
Kuului huokaus.
— "Kovin tahdotte paljoa, Nikolai Jeremeitsh!"
— "Mahdotonta on toisin, Gavrilo Antonitsh; niin totta kuin Herra taivaassa."
Oltiin kotvanen ääneti.
Minä kohosin hiljaa ja katsoin laipiossa olevan raon kautta. Paksu mies istui selin minuun. Häneen päin istui kauppamies, noin neljänkymmenen iässä, laiha ja kalpea, niinkuin olisi hänet voideltu liinaöljyllä. Hän näpelehti alinomaa partaansa, räpytti hyvin tiheästi silmiään ja tempoeli huuliaan.
— "Erinomaiset ovat, niin sanoakseni, tänä vuonna oraat", rupesi hän taas puhelemaan; "oikein minä ilokseni katselin matkalla. Hamasta Voronesh'in kaupungista ovat aivan erinomaisia laihot, niin sanoakseni ensimäistä sorttia."
— "Kyllähän laihot ovat hyvät", vastasi pääkonttoristi; "mutta niinhän se on kuin sanotaan, kiitä huomenna hevosta, toisna vuonna morsianta."