— "Minkäs minä sille voin, Paavali Andreitsh? Rouva ei salli teidän naida; siihen kieltoon on hänellä oikeus! Minkäs minä voin?"
— "Vai niin? Vai ette te ole yhdessä liitossa tuon vanhan noidan, emäntäpiian, kanssa? Vai ette te parjaa? Meitä? Vai ette te keksi turvattomasta tytöstä kaikenlaisia jaarituksia? Vai ette te ole vaikuttaneet sitä, että hänet siirretään pesijästä karjapiiaksi! Vai ei teidän ole siihen syytä, että häntä lyödään ja pidetään sulkeissa? Hävetkää, hävetkää vanha mies? Varokaa vaan, yks kaks saattaa halvaus kaataa teidät maahan … teidän tulee tehdä tili Jumalalle."
— "Haukkukaa vaan. Paavali Andreitsh, haukkukaa… Ettepä taida enää niinkään kauan haukkua!"
Paavali vimmastui.
— "Mitenkä? Rupeatko uhkailemaan?" tiuskasi hän. "Luuletko minun pelkäävän sinua? Älä luule. Mitä minä pelkäisin?… Minä löydän leipäni joka paikasta. Mutta, kas sinun on laitasi toinen. Täällä vaan sinun on olosi, täällä sinä vaan elät ja parjaat, ja varastat…"
— "Kas vaan, millainen herra tuosta on tullut", keskeytti hänen konttoristi, jolta myöskin rupesi maltti loppumaan. "Välskäri, pelkkä välskäri, puoskari tuommoinen vaan, ja pitää mokomatakin melua. Johan nyt!"
— "Niin, välskäri vaan, mutta ilmanpa tätä välskäriä te, hyvä herra, loikoisitte paraikaa hautuumaalla mätänemässä. Ja hittoko minut silloin riivasikaan parantamaan hänet", lisäsi hän hampaittensa välitse.
— "Sinäkö muka minut paransit?… Et maar! Sinä tahdoit myrkyttää minut; sinä juotit minulle elävää hopeata", intti konttoristi.
— "Mitäs, kun ei sinuun vaikuttanut muu, kuin elävä hopea."
— "Elävä hopea on lääkintöhallituksen kautta kielletty", jatkoi Nikolai; "minä nostan vielä kanteen tästä asiasta… Sinä tahdoit tappaa minut, — niin juuri; mutta Jumala ei sallinut."