Sofia kumarsi kasvonsa lähemmäksi nuotteja.
"Minä en käsitä. Mitä te tarkoitatte?"
"Kuulkaahan vielä", jatkoin minä, "minä en voinut koskaan ajatella, että te tuon ikäisenä jo osaisitte niin mestarillisesti vehkeillä."
Sofian kädet hiukan vapisivat pianolla.
"Mitä te puhutte?" sanoi hän, katsomatta vieläkään minuun. "Vehkeilenkö minä?"
"Niin, juuri te."
Hän nauroi ja se hymy pahastutti minua kovin.
"Te olette olevinanne välinpitämätön eräästä miehestä, milloin hän on teidän seurassanne täällä kotona, ja kuitenkin kirjoittelette te kirjeitä hänelle!" lisäsin minä kuiskaten.
Sofia kalpeni, mutta ei kääntynyt katsomaan minuun. Hän soitti kappaleensa loppuun, nousi ylös ja pani pianon kiinni.
"Mihin te menette?" kysyin minä vähän levottomasti. "Ettekö vastaa mitään?"