Minä kumarsin ääneti hänen sanojensa hyväksymisen merkiksi ja erosin nuoresta, oikein ajattelevasta, lujaluontoisesta vaimosta.
Koko illan pysyin kotona omassa huoneessani, mutta en ajatellut Sofia Nikolajevnaa. Minä ajattelin vain rakasta, ainiaan unhottumatonta ystävääni, viimeistä romantikkoa. Hämäriä, epäselviä tunteita, milloin katkeria ja surumielisiä, milloin helliä ja sydämmellisiä, aaltoili rinnassani, tuottaen milloin nautintoa, milloin tuskaa, ja niistä sydämmen kielistä, jotka eivät vielä olleet höltyneet, värisi ihmeellisiä säveliä sisällisen korvani kuultavaksi.
Rauha sinun tomullesi, sinä epäkäytöllinen mies, sinä hyväsydämminen ihannoitsija. Antakoon kaikkein lahjain Antaja kaikille käytöllisille herroille, joille sinä aina pysyit vieraana ja jotka nyt ehkä nauravat sinun muistollesi, antakoon Hän heille edes sadannenkaan osan niistä puhtaista nautinnoista, jotka epäsuopean kohtalon käsissä ja tylyjen ihmisten keskellä kuitenkin sulostuttivat sinun hiljaista ja nöyrää elämääsi!