— Sinä siis myönnät, että rikoit minua vastaan?
Natalia kohotti päätään ja sanoi toistamiseen:
— Minä en häntä mainitse sanallakaan.
— No niin! sanoi Darja Mihailovna hymyillen. — Luotan sinuun. Mutta muistatko, kuinka toissapäivänä… No, no, en jatka. Asia on siis päätetty ja haudattu. Eikö niin? Nyt minä taas sinut tunnen tyttärekseni; mutta silloin olin aivan sekaisin. No, suutelo nyt minua, kiltti tyttöseni…
Natalia vei Darja Mihailovnan käden huulilleen ja Darja Mihailovna suuteli hänen kumarrettua päätään.
— Tottele aina minun neuvojani äläkä unohda, että olet minun tyttäreni ja neiti Lasunski, lisäsi hän: — silloin tulet onnelliseksi. Mene nyt.
Natalia läksi, vaieten. Darja Mihailovna katseli hänen jälkeensä ja ajatteli: — hän on minun kaltaiseni — hänkin viehättyy helposti: mais elle aura moins n'abandon [Mutta ei ol viehättävä muita yhtä helposti]. — Ja Darja Mihailovna syventyi menneisyyden, kauvan sitte kuluneen menneisyyden muistoihin…
Sitte hän lähetti kutsumaan luokseen neiti Boncourtin ja sulkeutui pitkäksi aikaa huoneeseensa kahden kesken hänen kanssaan. Hänen mentyään, kutsutti hän luokseen Pandalevskin. Hän tahtoi nimittäin välttämättömästi tietää todellista syytä Rudinin lähtöön… ja Pandalevski rauhoitti hänet täydellisesti. Se kuuluikin oikein hänen alaansa.
* * * * *
Seuraavana päivänä tuli Volintsev sisarineen päivällisille. Darja Mihailovna oli aina ollut rakastettava heitä kohtaan, mutta tällä kertaa seurusteli hän aivan erinomaisen ystävällisesti heidän kanssaan. Nataliasta tuntui sietämättömän raskaalta; mutta Volintsev kohteli häntä sellaisella kunnioituksella ja puheli hänelle niin hienotunteisesti, ettei hän voinut olla häntä mielessään kiittämättä.