— Jatka vain, ole hyvä.
— Äh, en ole puhelutuulella. Olen väsynyt puhumiseen, veliseni… No sama se, olkoon menneeksi. Kierrellessäni eri seuduilla… tosiaan, tässä voisin sinulle kertoa kuinka jouduin sihteeriksi erään jaloluonteisen ylhäisen henkilön luo; mutta se tulisi liian pitkäksi… Kierrellessäni eri seutuja, päätin vihdoin ruveta… niin, älä naura… päätin ruveta afäärimieheksi, antautua käytännölliselle alalle. Tilaisuus siihen ilmaantuikin pian. Tutustuin erääsen.. Ehkä olet hänestä kuullut puhuttavankin… erääsen Kurbejeviin… Vai etkö?
— En, en ole kuullut. Mutta miten ei sinun järkesi, Rudin, käsittänyt, ettei sinulle ole mikään afääri… anteeksi sanasutkaus!… ruveta afäärimieheksi?
— Tiedän veli, ettei minusta ole siihen; mutta entä sitte…? Olisitpa nähnyt Kurbejevin! Älä häntä kuvittelekaan jonkinlaiseksi tyhjäntoimittajaksi! Sanotaan minun kerran olleen kaunopuheitaan, mutta hänen rinnallaan en ollut mitään. Hän oli tavattoman oppinut ja älykäs mies, mies, joka kauppa- ja teollisuus kysymyksissä osotti luomiskykyä. Uskaliaimmat, odottamattomimmat tuumat kiehuivat hänen mielessään. Me sovimme yhteen hänen kanssaan ja päätimme uhrata voimamme yleishyödyllisiin tarkoituksiin…
— Olisipa hauska tietää mihin?
Rudinin silmät aukenivat.
— Sinä naurat.
— Miksi? Enpä naura.
— Päätimme tehdä erään K:n kuvernementissä olevan joen kulkukelpoiseksi, sanoi Rudin, välittömästi hymyillen.
— Kas vaan! Tuo Kurbejev oli siis rikas?