Ja kaikki muut yhtyivät empimättä häneen, — paitsi Pigasov. Ennenkuin Rudin lopetti pitkän puheensa, oli hän ottanut hattunsa ja mennessään vihaisesti kuiskannut Pandalevskille, joka seisoi oven likellä:
— Lähden tästä hullujen luo!
Kukaan ei häntä estänyt, ei edes huomannut hänen lähtöään.
Puoli tuntia illallisen jälkeen läksivät vieraat pois eri haaroilleen. Rudinia Darja Mihailovna pyysi jäämään yöksi. Vaunuissa ajaessaan kotiin veljensä kanssa, Aleksandra Pavlovna tuontuostakin ihmetteli Rudinin tavatonta älyä. Volintsev oli samaa mieltä, mutta huomautti, että hän välistä lausuu ajatuksensa hiukan hämärästi… s.o. ei aivan käsitettäväsi, lisäsi hän, nähtävästi saadakseen omat ajatuksensa selville; mutta hänen kasvonsa synkkenivät ja vaunujen kulmaan tähdätty katse kävi entistä suruisammaksi.
Maata pannessaan ja riisuessa silkillä ommeltuja henskeliänsä Pandalevski taas ääneen lausui: "sangen mukava mies!" Samassa hän heitti vihaisen katseen palvelijapoikaansa ja käski häntä menemään. Basistov ei koko yönä nukkunut, ei edes riisuutunut. Aamuun saakka hän kirjoitti kirjettä eräälle toverilleen Moskovassa. Mutta Natalia, vaikka riisuutuneena ja heittäyneenä vuoteelleen, ei myöskään saanut unta eikä voinut ummistaa silmiään hetkeksikään. Nojaten päätä käsiinsä hän tuijotti pimeyteen, kuumeentapaisesti tykkivät hänen suonensa ja raskas huokaus kohotti rintaa.
Seuraavana aamuna, kun Rudin tuskin oli ehtinyt pukeutua, saapui hänelle kutsu Darja Mihailovnalta tulla juomaan teetä hänen kanssaan. Rudin tapasi hänet yksinään. Hän tervehti häntä erinomaisen ystävällisesti, kysyi miten hän oli nukkunut, kaatoi itse hänelle teetä, jopa kysyi oliko kupissa tarpeeksi sokeria, tarjosi hänelle papyrossin ja toisti pari kertaa, kuinka hänestä on kummallista etteivät he ennen ole tutustuneet. Rudin tuli istuneeksi hiukan kauvempana. Darja Mihailovna pyysi häntä pienelle, pehmeälle tuolille, joka oli hänen istuimensa vieressä ja hiukan nojanneena hänen puoleensa, alkoi hän kysellä hänen kotiolojaan, tuumiaan ja aikomuksiaan. Darja Mihailovna puhui huolimattomasti ja kuunteli hajamielisenä. Rudin ymmärsi vallan hyvin, että hän häntä hakkaili, melkeinpä imarteli. Miksi hän muutoin olisi pannut toimeen tämän aamuisen kohtauksen ja pukeutunut noin yksinkertaisen somasti, aivan à la madame Récamier! Muutoin hän piankin lakkasi kyselemästä alkaakseen itse kertoa itsestään, nuoruudestaan ja tuttavistaan. Rudin kuunteli tarkkaavaisesti hänen lörpöttelyään. Ja vaikka Darja Mihailovna olisi kertonut kenestä tahansa, niin hän — kumma kyllä — aina itse jäi ensi sijalle ja tuo toinen siirtyi jollakin lailla syrjään, jopa katosi kokonaan. Siten sai Rudin tietää mitä Darja Mihailovna oli sanonut sille tai sille ylhäiselle herralle, kuinka suuri vaikutusvalta hänellä oli ollut siihen tai siihen kuuluisaan runoilijaan. Päättäen näistä Darja Mihailovnan kertomuksista, täytyi jokaisen käsittää, että kaikki merkilliset henkilöt viime kaksikymmentäviiden vuoden aikana olivat uneksineet ainoastaan siitä, miten saisivat hänet nähdä, hänen mielihalujaan palvella. Hän puheli heistä kuin jokapäiväisistä asioista, ihaelematta tai kiittelemättä heitä enempää kuin omaisiaan, jopa kutsuen muutamia hölmöiksikin. Hänen kertomuksessaan heidän nimensä ikäänkuin upeana kehyksenä kallisarvoisen kiven ympärillä sulkivat piiriinsä päänimen: Darja Mihailovna…
Rudin kuunteli, papyrossia poltellen ja vaieten. Joskus ainoastaan hän pienellä huomautuksella katkaisi puheliaan rouvan juttelua. Rudin osasi puhua ja puhui mielellään. Keskustelun ylläpitäminen ei kuulunut hänen alaansa, mutta kuunnella sitä hän osasi. Jokainen, jota ei hän vain heti alusta alkain pelästyttänyt luotaan, antoi hänelle luottamuksensa; niin mielellään ja myötätuntoisesti hän ymmärsi seurata toisen kertomusta. Hän oli sangen hyväsydämminen, varsinkin niitä kohtaan, jotka olivat tottuneet pitämään itseään muita ylempinä. Sanakiistassa hän harvoin antoi vastustajalleen suunvuoroa, hän hänet hallitsi sujuvalla, kiihkeällä väittelytaidollaan.
Darja Mihailovna lausui ajatuksensa venäjäksi. Hän keikaili taidollaan äidinkielessä, vaikka siihen usein sekaantui ranskalaisia sanoja. Erityisellä mielihyvällä, mutta ei aina aivan onnistuneesti hän käytti kansanomaisia lausetapoja. Rudinin korvaa ei tuo omituinen, kirjava sanatulva, joka vieri Darja Mihailovnan huulilta, loukannut. Hän sitä tuskin huomasikaan.
Vihdoin viimein Darja Mihailovna kuitenkin väsyi ja, vaivuttaen päänsä tuolin selkänojaan, hän vaieten katsoi Rudiniin.
— Nyt ymmärrän, alkoi Rudin hitaasti, miksi te aina kesäksi muutatte maalle. Tuo lepo on teille välttämätön, maaelämän hiljaisuus teitä vahvistaa ja virkistää pääkaupungin humun jälkeen. Käsitän, että teihin syvästi vaikuttaa luonnon kauneus.