Rudin nosti hämmästyneenä päänsä.
— Leshnev, Mihailo Mihailitsch? kysyi hän: — onko hän teidän naapurinne?
— On. Tunnetteko?
Rudin vaikeni.
— Tunsin ennen… kauvan sitte. Taitaa olla rikas mies? sanoi hän sitte hypistellen tuolin samettista päällystää.
— Kyllä, rikas, mutta pukeutuu kamalasti ja ajelee juoksurattailla aivan kuin puotipalvelija. Minä olen koettanut pyytää häntä tänne luokseni, koska häntä sanotaan järkeväksi ihmiseksi; sitäpaitsi minulla olisi hänelle asiaakin… Niinkuin ehkä tiedätte, hoidan itse maatilaani.
Rudin nyökäytti päätään.
— Niin, itse, toisti Darja Mihailovna: — kas, en huoli ruveta raahaamaan maahan vieraita tyhmyreitä, johdan itse venäläisiäni. Eivätkä asiat käy niinkään hullusti, lisäsi hän, viitaten kädellään ympärilleen.
— Minä puolestani, huomautti Rudin kohteliaasti, — pidän sitä aivan epäoikeutettuna, että naisilta kielletään pääsy käytännöllisiin toimiin.
Darja Mihailovna hymähti tyytyväisesti.