SAVUA
Romaani
Kirj.
I. S. TURGENEv
Venäjänkielestä suomensi
Samuli S.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1899.
I.
10 p:nä elokuuta 1862, kello neljä iltapuoleen oli paljo yleisöä liikkeellä Baden-Badenin kuuluisan "Conversation'in" edustalla. Ilma oli erinomaisen kaunis. Ylt'ympärillä oli kaikki juhla-asussa: viheriöivät puut, kodikkaan kaupungin vaaleanväriset kartanot, aaltomaiset vuoret, — kaikki levitlelihe siinä täydessä apeudessaan hyvänsävyisen auringon paisteessa. Kaikki siinä hymyili, ja oli tuossa hymyilyssä jotain sokeasti luottavaista, herttaista. Samallainen epämääräinen, mutia hyväntahtoinen hymy se asui ihmistenkin kasvoilla, nuorilla ja vanhoilla, rumilla ja kauniilla. Parisilaiset lordit, mustattuine kulmineen ja puuderoituine kasvoineen, eivät hekään häirinneet ilmeisen tyytyväisyyden ja riemuisan mielen tunnelmaa. Päin vastoin muistuttivat kirjavat nauhat, höyhenet ja terästäplät naisten hatuissa ja harsoissa ehdottomastikin keväisten kukkasten ja väririkkaitten siipien heleätä kimaltelua ja hilpeää elähtelyä. Ainoastaan kaikkialla kajahleleva, kuiva, sorahtava franskankieli, — se yksinään ei voinut korvata lintujen liverrystä, ei edes olla sen vertaistakaan.
Kaikki kävi muutoin entiseen tapaansa. Lavalla soitteli orkesteri milloin potpourria "Traviatasta", milloin Straussin valssia, milloin "Jos tietäis hän", erästä venäläistä romanssia, jonka ystävällinen kapellimestari oli sovittanut soittimille. Pelisaleissa, viheriäinpöytäin ympärillä, tungeskeli yhä entisiä, kaikille tuttuja henkilöitä, ja heidän kasvoillaan asui yhä tuo entinen tylsä ja ahnas, milloin hämmästyksen, milloin harmin, selvään sanoen saaliinhimon ilme, jonka korttikuume painaa kaikkiin, kaikkein aristokraattisimpiinkin piirteisin. Siellä seisoi kuin ennenkin tuo tuttu, lihavanläntä ja varsin keikarimaisesti puettu tamhovilainen tilan-omistaja, joka silmät pullollaan,, nojaten rintaansa pöytää vastaan ja välittämällä croupierien[1] kylmäverisistä myhäilyistä, käsittämättömillä, kiihkoisilla tempouksilla karisteli hikisestä kädestään kultarahoja ruletin kaikkiin neljään nurkkaan juuri silloin kuin huudettiin rien ne ra plus![2] ja siten riisti itseltään jok'ainoan voittamisen mahdollisuudenkin, vaikka onni olisi ollutkin suosiollinen. Tämä ei häntä kumminkaan estänyt samana iltana kaikin puolin yhtymästä ruhtinas Cocòn tyytymättömyyden purkauksiin, saman ruhtinas Cocòn, joka oli aateliston oppositsionin kuuluisia johtajia ja joka Parisissa, prinsessa Matildan salonissa, keisarin kuullen oli niin koreasti sanonut: "Madame, le principe de la propriété est profondement ébranlé en Russie."[3]