— Kenraali.
— Kuinka erinomaiset silmät! — virkkoi Tatjana, — ja ilmekin niissä niin kummallinen: sekä haaveksiva että terävä… En minä ole sellaisia silmiä koskaan nähnyt.
Litvinow ei vastannut mitään. Hän oli jälleen tuntevinaan kasvoillansa Tatjanan kysyvän katseen, mutta siinä hän erehtyi: Tatjana katseli maahan, katseli hiekkaista tietä.
— Herrainen aika! Kuka tuo tarhapöllö on? — huudahti äkkiä Kapilolina Markovna, osoittaen sormellaan matalia char-à-bane-rattaita, joissa julkeasti loikoi muuan punatukkainen, kippuranenäinen naisihminen tavattoman uhkeassa puvussa, punasinervät sukat jalassa.
— Tarhapöllökö? Hyvät ihmiset, sehän on mamseli Corá.
— Kuka?
— Mamseli Corá, kuuluisa parisitar.
— Tuoko marakatti? mutta rumahan se on.
— Eipä se näy olevan esteenä.
Kapilolina Markovna kohautti vaan olkapäitään.