"Runne lae, Runne lae, ibmel sivdnet Runne lae;" Se on "Runne, se on Runne, Jumala siunatkoon, se on Runne!" huudahti emäntä, laskiessaan polvilleen ja syleillessään koiraa, sillä välin kuin tämä nuoli hänen vanhoja, ryppyisiä ja kyynelkosteita kasvojaan. Sitten isännän luo, sitten hurjanhuimasti pitkin kenttää saadakseen vireyttä, ettei ilosta kuolisi, ja toiset perässä, sitten takaisin jälleen, sattuipa vauhdissaan kaatamaan pikku Lailan kumoon, mutta nuoli sitten hänen kasvojaan tehdäkseen siten asian hyväksi jälleen, jotta tytöltä pääsi hätähuuto, sitten palvelijoiden luo, ja niin sinne ja tänne joka paikkaan, kunnes se kieli roikuksissa asettui emäntänsä jalkojen juureen, ja katseli häntä silmäyksellä, joka oli niin ilosta hehkuva kuin ihmisellisellä olennolla.
Miten se oli pelastunut kuolemasta sitä ei kukaan voinut selittää eikä käsittää, varsinkin kun putous on jotenkin korkea, mutta sen paksu, pörhöinen turkki oli varmaan häntä suojellut kolauksilta silloin kun se syöksi syvyyteen. Ranta-Lappalaiset kertovat sen eräänä päivänä tulleen heille, ontuvana, nälkäisenä ja laihana. Se ei, viisaasti kyllä, yrittänyt seuraamaan porolaumaa, tietäen hyvin, että sillä oli edessä sekä joet että järvet, ja oli päälle päätteeksi surkeassa tilassaan kykenemätön uimaan. Niin oli se liukuttanut 3 peinkuormaa takaisin ranta-Lappalaisten luo, joiden joukossa sillä myös oli hyviä ystäviä, jotka ottivat sen hyvin vastaan ja hoitivat niin hyvin, että se nyt oli paksu ja lihava.
Se eli vielä monta vuotta ja heitti monta painia suden kanssa ja teki monta retkeä edestakaisin meren rannikolle, mutta ei se koskaan enää koettanut uida virran poikki.
VI.
Joulunaatto.
Noin puoli vuotta myöhemmin, kun Laagje oli oleskellut rannikolla ja jälleen palannut vanhalle talviasemalleen Akanastunturille laumoineen, vaimoneen, Mellet'in ja pikku Lailan kanssa, joka viimemainittu oli viihtynyt hyvin poron maidosta ja lihasta, ja osasi jo soperrella koko joukon lappalaisia sanoja, tuli eräs Lappalainen muutamana päivänä ajaen Laagjen teltille sillä sanomalla, että hänen tahi jonkun hänen palvelijoistaan tuli lähteä Karasjoelle kuudella porolla kyyditsemään erästä matkustavaista Alteniin.
Tunturi-Lappalaisten velvollisuuksiin kuuluu myös kyyditseminen porolla, ja toisinaan voi sattua niin omituisesti, että heidän kyyditäkseen muutamia penikuormia, ensin täytyy kulkea puolta pitemmän matkan. Niin saavat esim. Lappalaiset, jotka talvella asuvat Etelä-Varangersissa, tehdä kyytiä Vardö'stä Vesisaareen. Heidän täytyy silloin, ollakseen saapuvilla Vardö'ssä, kulkea edestakaisin koko tuon pitkän matkan Varangervuonon ympäri. Itsestään on siis selvä, ett'ei tästä voi olla minkään laista ansiota, vaan on tämä velvollisuus monta kertaa raskaampi kuin etelämpänä asuvilla, jossa asianomaisille on korkeintaan penikuorma matkaa kyytiasemalle, johon hän on velkapää saapumaan.
Laagje ei ollut moneen aikaan käynyt Karasjoella. Hänellä ei sen vuoksi ollut mitään vastaan tehdäkseen retken sinne ja sieltä Alteniin. Kenties hän myös kaikessa hiljaisuudessa ajatteli itsekseen, että pieni ryyppy ei olisi hullummaksi. Lappalainen osaa tallettaa rahaa, mutta viinaa sitä vastoin ei hän ollenkaan osaa tallettaa niin, että nauttisi sitä vähän päiväänsä. Jos hänellä sitä on, juo hän joko yksin tahi muiden kanssa niin kauan, kun vaan pisarakin on jäljellä, mutta sitten hän taas voipi olla viinatta monta aikaa.
Laagje valjasti kuusi parhainta poroaan pulkkien eteen, ja pani yhteen pulkkaan muutamia kauniita poron nahkoja, haikuutettuja poron kieliä ja rasvaluita, jotka hän aikoi myydä kauppiaalle tahi vaihtaa tavaroihin sekä makeisiin ja leikkikaluihin Lailalle.
Tämä lapsi oli päivä päivältä käynyt hänelle yhä rakkaammaksi, ja hän uneksi jo kummallisia asioita sen tulevaisuuksia. Laila tulisi kerran hyvin rikkaaksi, ajatteli Laagje, perisi suuren porokarjan ja sen lisäksi joitakuita tuhansia kirkkaita hopeataalareja, jotka olivat kätketyt salaiseen paikkaan erämaassa, josta ainoastaan hänellä oli tieto, mutta ei edes vaimollansakaan. Sen vuoksi on usein tapahtunut, että Lappalainen on kuollut niin äkkiä, ett'ei hän ole ennättänyt kellenkään ilmoittaa, missä hänen aarteensa on kätkettynä, ja se on sen vuoksi jäänyt löytämättömiin. Ja kun Laila tulisi täysikasvuiseksi tytöksi, olisi hän varustettava kauniimmalla puvulla ja kauniimmalla hopeavyöllä kuin kukaan mun tunturin impi, hän ajaisi lumivalkoisella porolla kirkkoon, jolloin kaikki häntä ihmettelisivät ja sitten lopullisesti joutuisi Laila kasvateveljensä, Mellet'in kanssa naimisiin, joten sukunimi joutuisi tämän perinnöksi ja tulevaisuudessa nimi Laagje tulisi mahtavimmaksi Ruijan tuntureilla.