"Löydetty lapsi?" kummasteli kauppias.
"Niin, viime vuonna joulunaattona löysin lapsen."
"Löysit lapsen viime vuonna joulunaattona," huudahti kauppias, "mistä?"
"Isonkosken luota jääkappaleelta kätkyeessä."
"Jumalan nimessä, mitä sinä puhut?" huudahti kauppias, ja samassa juoksi hänen puolisonsa esiin, seisoi ristissä käsin ja katseli milloin Laagjea, milloin lasta, joka seisoi Laagjen emännän vieressä.
"Olen sanonut, että sinä ja vaimosi tulisitte iloisiksi tänä iltana, ja että kaikki iloitsisimme," sanoi Laagje. "Kuule siis! Lapsesi löysin minä kätkyeessä jääkappaleelta Isonkosken luona viime vuonna joulunaattona hämärissä. Kätkyeen viskasin pois, mutta lapsen kannoin povellani kotiini, siitä lähtein on se ollut minun luonani ja nyt tänäpänä tuon sen sinulle, ja tuossa se seisoo, niin totta kuin Jumala minua viimeisellä hetkelläni auttakoon!"
Isä ja äiti lankesivat polvilleen, ja sillä välin kuin äiti syleili ja suuteli lasta ja piteli sen pieniä kasvoja edessään, ja tuon tuostakin painoi sen sydämelleen ja itki ilon kyyneleitä, kertoi Laagje tarkemmin, miten kaikki oli tapahtunut ja että hän myös oli antanut kastaa lapsen ja että sen nimi oli Laila.
Ja niin tuli todellakin, niinkuin Laagje oli sanonut, iloinen joulunaatto kauppiaan taloon. Jaampa hiipi kyynelsilmin ulos ja kertoi Maggalle ja Lassille että kadonnut lapsi oli löytynyt, jolloin nämä riensivät huoneesen ja iloitsivat iloitsevien kanssa. Niin kulki uutinen edelleen, ja pian oli melkein koko paikkakunnan väestö kokoontunut lasta katsomaan ja kuulemaan kertomusta sen pelastuksesta. Kaikille tarjottiin virvokkeita, kaikki saivat joululahjoja ja kaikki yhdessä lauloivat päätökseksi tuon vanhan rakkaan virren:
Taas joulu-aika riemuisa,
Nyt koitui kotihimme j.n.e.
Kuu Laagje toisena joulupäivänä oli lähdössä ja lausui jäähyväiset onnelliselle pariskunnalle, sanoi hän: