Sen vuoksi päättivät kaikki yksimielisesti määrättynä päivänä ajaa porot kokoon aukealle kentälle, jossa oli toimitettava "Ratkem" eli porojen eroittaminen toisistaan merkkien mukaan, jotta kukin perhekunta saisi omat elukkansa erikseen lähteäkseen niiden kanssa minne tahtoi. Kesällä, jolloin sudesta ei ole pelkoa ja elukat saavat olla melkein omin päinsä, sekaantuu usein monta laumaa yhteen, kun useita Lappalaisia oleskelee samalla rannikolla, mutta talveksi, jolloin poroja täytyy tarkasti vartioida, koettaa kukin saada suuremman eli pienemmän laumansa erikseen. Semmoinen "Ratkem" on vaivaloinen työ, johon kuluu monta päivää. Ei ole yhtä helppo eroittaa toisistaan tätä elävätä ryhmää, kuin lajitella merkittyjä tukkia vedessä, mutta Jaampa on rivakka tässä niinkun muussakin raskaassa työssä, ja vähitellen onnistuu miehille ja koirille yhdistetyin voimin jakaa koko lauma kolmeen, neljään, viiteen eli useampaan ryhmään. Toisinaan on syntynyt riita, vieläpä tappelukin "ratkemia" toimittaessa, kun merkkiä ruvetaan epäilemään, tahi kun varkaat ovat niitä muuttaneet, vaan omistajalla jostakin tuntomerkistä päättäen on täysi syy väittää, että eläin kuuluu hänelle. Siinä on huutoa ja melua, suopungit sinkoilevat sinne ja tänne, koirat haukkuvat, poroja viedään joka puolelle ja tuota vilkasta ja vaihtelevaa liikettä kestää useampia päiviä, kunnes "ratkem" vihdoin on lopussa, tosin ani harvoin jokaisen mielihyväksi. Laagjella ja hänen perhekunnallaan oli kaikkiaan 7 merkkiä eli eri tavoin merkittyjä poroja, jotka olivat poimittavat laumasta, jossa oli ehkä 8-10,000 poroa. Ensin oli nimittäin hänen oma merkkinsä, sitten Jaampan, Jounan ja molempien palvelijattarien, sitten Mellet'in ja Lailan, koska, niinkuin jo on kerrottu, kumpikin näistä oli saanut poron kumminlahjaksi.
Vihdoinkin olivat kaikki valmiit ja läksivät kukin omalle suunnalleen. Laagje vetäytyi vanhoille talviteloilleen Akanastunturille. Tiellä tapasivat he eräänä päivänä Lappalaisen, joka astuskeli tunturia myöten ja jonka Laagje tunsi.
Sitten kuin oli toimitettu tavallinen tervehdys, joka ystävien kesken tapahtuu siten, että kumpikin panee oikean kätensä toisensa vasemmalle olkapäälle, puoleksi syleillen toisiaan, painaen posken poskea ja nenän nenää vastaan[3] kutsuttiin vieras kotaan, johon astuessaan hän toivottaa: "Rauha taloon!" ja hänelle toimitetaan istuin lieden ääressä. Laagje tiedusteli, mistä vieras tuli.
"Assemäeltä, kolme penikuormaa Karasjoelta," vastasi mies.
"Etkö tullut Karasjoen kautta?" kysyi Laagje.
"En, sinne en uskaltanut mennä," vastasi vieras.
"Miksi et?"
"Etkö ole kuullut rutosta puhuttavan?"
"Kyllä olen," vastasi Laagje, "mutta onko rutto ollut Karasjoellakin?"
"On", vastasi vieras, "rutto tuli sinne kesällä, paljon ihmisiä kuoli ja ne, jotka saattoivat, pakenivat Assemäelle eli muuanne."