Ainoastaan Lailalta kävi sekä ääntäminen että ulkoluku erinomaisen helposti. Jo kouluun tullessaan hän osasi jotakuinkin lukea, ja hän tuli pian niin taitavaksi, että taisi ei ainoastaan enemmän kuin muut lappalaistytöt vaan oli milt'ei yhtä taitava kuin papin oma tyttö, joka oli melkein saman ikäinen ja seurasi myös opetusta.
Mellet'iltä sitä vastoin kävi oppiminen kehnosti. Loma-ajoilla oli hän kyllä ensimmäinen suksilla ja pulkalla laskettaessa pappilan jyrkkiä mäkiä, jolloin käytettiin pulkkaa kelkan asemasta, mutta koulun penkillä hän oli viimeinen. Muutamien sanojen lausuminen meni häneltä päin mäntyyn. Kun hänen piti lausua "Kristus", tuli siitä joko "Ristus" eli "Pristus", "kristillisestä" tuli "pristillinen" j.n.e. Hän oli rikkaan miehen poika, mutta ei se auttanut. Opettaja nuhteli häntä ja kehoitti häntä rukoilemaan taivaalliselta Isältä apua oppiakseen. "Niin", ajatteli Mellet, "kunhan vaan pääsisin hänen pakeilleen, mutta taivas on niin korkealla. Vaan ehkä se auttaisi, jos menisin korkeimmalle tunturille ja rukoilisin siellä?" Nyt oli pappilan rakennus korkein sillä paikalla ja tikapuut veivät maasta katolle. "Ehkä se auttaa jos menen tuosta katolle, kenties Jumala sieltä kuulee minua paremmin", ajatteli Mellet. Aikaiseen eräänä aamuna, kun kaikki muut vielä nukkuivat, nousi Mellet hiljaa vuoteeltaan, kiipesi pappilan katolle, lankesi polvilleen, pani kätensä ristiin ja rukoili: "Rakas taivaallinen Isä, auta minua, että oppisin hyvin lukemaan!"
Samassa tuli pappi ulos ja nähdessään lappalaispojan katolla hän kysyi vihaisesti, mitä kujeita hänellä siellä oli? Mutta kun poika tuli alas ja lausui lapsellisen uskontunnustuksen eli syyn, jonka vuoksi oli kiivennyt katolle, muuttuivat nuo ankarat kasvot niin lempeiksi kuin keväinen päivänpaiste, pappi taputti pojan päätä ja lohdutti häntä sanoen, että hän oli hyvä poika ja että Jumala kyllä oli häntä kuuleva ja antava hänelle, mitä hän oli rukoillut.
Mellet ja Laila eivät iässään vielä koskaan olleet nähneet pappia, jonka vuoksi he hiukan pelkäsivät tätä miestä ja pitivät häntä semmoisena olentona, joka kaikissa suhteissa oli täydellisempi muita ihmisiä. Kun siis opettaja eräänä päivänä tutki lapsia ja kysyi, olivatko kaikki ihmiset syntisiä, vastasi Mellet hyvin pätevästi: "Ei". "Kuka sitten on vapaa synnistä?" kysyi opettaja. "Pappi", vastasi Mellet arvelematta. Suureksi ihmeekseen hän nyt sai kuulla opettajalta, ett'ei pappikaan ollut vapaa synnistä, vaan että hänkin "oli syntinen." "Mitä syntiä hän sitten tekee?" kysyi Mellet. "Hän ei tee mitään törkeätä syntiä", selitti opettaja, "mutta hänkin on syntinen Jumalan edessä." Jo lapsesta alkaen varoitetaan Lappalaisten lapsia varkaudesta, valhettelemisesta, kiroilemisesta ja tottelemattomuudesta, jotka ovat pahimpia syntejä, ja poika luonnollisesti ei voinut saada päähänsä, että pappi voisi olla vikapää johonkin näistä.
Muutamia päiviä ennen koulun loppua tuli Laagje Koutokeinoon noutamaan lapsia ja kuulemaan, miten he olivat käyttäineet ja edistyneet. Hän meni ensin kouluun, istausi oven pieleen ja kuunteli lapsien lukua, veti sitten povestaan vanhan lappalais-norjalaisen katekismonsa ja seurasi siitä opetusta. Siitä ei ollut varsin pitkiä aikoja kulunut, kuin hän kuuli lapsia opetettavan lapinkielellä, ja hän muisti hyvin, kuinka somalta hänestä oli tuntunut, kun lapset osasivat hyvin lukea, mutta tämä, jota he nyt lukivat ja hän heidän kanssaan, oli hänestä "kuin hieta suussa, hän ei tuntenut siinä vähintäkään makeutta."
Nureissaan hän läksi kouluhuoneesta ja meni Kovan Hjorthin puheille.
Laagje tervehti astuessaan huoneesen, toivottaen:
"Jumalan rauhaa taloon!"
"Sinulla on taitava ja soma tytär", sanoi pappi, "hän on kaikista lappalaistytöistä ahkerin lukemaan ja oppimaan."
"Niin, minä olin koulussa", lausui Laagje, "kuuntelemassa lapsia.
Lailan kanssa ei ole hätää, mutta kuinka on Mellet'in laita?"