"Silloin on se oma syynne."
"Nimesi on Kova Hjorth, ja kova ja ankara sinä olet. 'Huutajia' sinä lyöt ja ahdistat ja meiltä toisilta sinä kiellät Jumalan sanan."
"Sinä erehdyt Laagje. Minä en kiellä keltään mitään. Minä jakelen Jumalan sanaa runsaasti kirkossa ja koulussa, mutta minä en kärsi seurakunnassani semmoisia ulkokullattuja, kuin nämä 'huutajat' ovat ja minä näen edemmäs kuin te. Minä harrastan teidän parastanne ja toimin vakuutukseni mukaan, ottaessani teiltä pois lappalaiset kirjanne ja suurella vaivalla opettaessani teidän lapsillenne norjankieltä. Te ette koskaan tule miksikään, ette koskaan saa mitään korkeampaa tietoa, ellette hylkää omaa kieltänne eli ainakin opi lukemaan norjalaisia kirjoja ja ymmärtämään norjankieltä. Silloin voitte vetää vertoja Norjalaisille kaikessa."
"Jospa et milloinkaan tulisi sitä katumaan! Jospa et viimeisellä hetkelläsi olisi vuodattava verisiä kyyneleitä sen tähden, että ollessasi meillä pappina käytit aikasi ja vaivasi väärin! Yhdessä tunnissa olisit tehnyt enemmän Jumalan valtakunnan hyväksi, kuin monessa päivässä, ja yhdessä päivässä enemmän kuin monessa vuodessa."
"Siitä minä itse saan vastata."
"Hyvästi sitten", sanoi Laagje, "ja anna minulle kirjani jälleen."
"Tuossa on sinulle toinen, suurempi ja parempi kirja norjankielellä," sanoi pappi ojentaen hänelle toisen kirjan.
"Ei, minä tahdon oman kirjani."
"Ota tämä, minä pidän sinun kirjasi."
"En, sanon minä, en, anna kirja minulle!"