Laestadiuksen persoonallisuus on, kuten edellä kerrotusta käy selväksi, lyönyt leimansa siihen hengelliseen liikkeeseen, joka hänestä on saanut nimensä. Hänen uskonopilliset omituisuutensa ja yksipuolisuutensa löytyvät niinikään laestadiolaisuudessa. Minkälaiseksi tämä herätys hänen kuolemansa perästä on muodostunut ja minkä verran se on säilyttänyt alkuperäistä omituisuuttansa tahi onko se jossakin suhteessa poikennut oppi-isän perusaatteista, ovat kysymyksiä, joiden vastaaminen jääköön vastaisen tutkimuksen tehtäväksi. Meidän tehtävämme oli ainoastansa piirtää muutamia elämäkerrallisia kuvauksia siitä miehestä, joka enemmän kuin ehkä kukaan Ruotsin evankelislutherilaisen kirkon opettajista on ollut aseena synnyttämässä uskonnollista, samalla niin laajaa ja niin nopeaan entisiä olosuhteita läpitunkevaa ja muodostavaa liikettä.
Semmoinen on pääpiirteissään Lars Levi Laestadiuksen elämäkerta. Hän oli tavallaan erämaassa huutavan ääni, joka unesta herätti paheisiin vaipuneen, häviönsä partaalla olevan sukupolven. Innokkaana herätyssaarnaajana, paheiden ankarana vastustajana, itsensä kieltävänä ja sanankuuliainsa parasta tarkoittavana sielunpaimenena on hän arvosteltava. Hän erehtyi toisinansa, mutta hän etsi kuitenkin rehellisesti totuutta ja koetti parhaan ymmärryksensä mukaan sitä edistää.
Liian huono on hän pylvään nenässä ystäväin jumalana palveltavaksi, mutta liian hyvä vihollisten maahan tallattavaksi.