Oulussa 17 p. Lokakuuta 1891.
J. A. M.
19:sta vuosisata on Suomenkin kansalle merkillinen aika. Tämän vuosisadan alussa se "korotettiin kansakuntain joukkoon" ja siitä pitäin on se kehittynyt ja varttunut niin, että sitä melkein kadehtitaan. Tämä vuosisata on meille luonut järjestetyn kansakoululaitoksen, verrattain suuren kirjallisuuden sekä sanomalehdistön, jonka isänmaan rakkaus ja uuttera työ kansan valistamiseksi on kiitoksella tunnustettava. Ei milloinkaan ole meidän maassamme yksityiset eikä valtio uhranneet niin paljon rahvaan hyväksi kuin tällä vuosisadalla. Ja kansan varallisuus ja hyvinvointi onkin siitä syystä kasvanut.
Uskonnollisellakin alalla muodostaa 19:sta vuosisata käännekohdan. Bibliaseurat, evankelinenseura, lähetysseura, ja kaikenlaiset yhdistykset armeliaisuuden harjoittamista tai tapain parantamista varten ovat osoituksena hengellisen elämän virkistymisestä. Suuret hengelliset liikkeet, jotka joka osassa maatamme tällä vuosisadalla melkein samaan aikaan ilmaantuivat, todistavat nekin puolestansa, että Suomen saloilla elää kansa, jonka povessa on elonvoimaa ja toiminnan halua. Uskonnonkin asioissa se pyrkii eteenpäin. Herännäisyys Savossa ja Etelä-Pohjanmaalla, Renqvistiläisyys Itä-Suomessa, Hedbergiläisyys länsi- ja eteläosassa maata ja Laestadiolaisuus Pohjois-Pohjanmaalla ovat liikkeitä, jotka, sanottakoon heistä muutoin mitä tahansa, eivät ole olleet mahtavasti vaikuttamatta kansanamme uskonnollisiin oloihin.
Kovin pintapuolisen käsityksen Suomen kirkkohistoriasta 19:sta vuosisadalla saa se, joka mainitut liikkeet jättää huomioon ottamatta. Luulisin sentähden jokaiselle kansalaiselle olevan sekä hyödyllistä että hupaista tutustua näihin liikkeisiin, syrjästä niitä puolueettomasti arvostella ja niiden merkitystä määräillä. Viimemainittukin näistä liikkeistä — Laestadiolaisuus — on jo siksi vanha, että sitä voi arvostella, niinkuin muitakin historiallisia ilmiöitä.
Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan puhua tuosta kaikille tunnetusta suunnasta semmoisena kuin se meidän päivinämme ilmenee, vaan sen syntymisestä puolisataa vuotta sitten ja sen perustajasta Lars Levi Laestadiuksesta. Silmäimme edessä olevia ilmiöitä ja liikkeitä on meidän ihmisten vaikeaa puolueettomasti arvostella. Tapaukset, intohimot, suosio, seikat ja suhteet vaikuttavat meihin ja tekevät että arvostelmamme useinkin vinoon vetävät. Mutta miestä, joka jo 30 vuotta on haudassa maannut ja jonka elämän työ alkoi seitsemättäkymmentä vuotta sitten, pitäisi voida puolueettomasti arvostella, vaikka saatavissa olevien tietojen vaillinaisuus estää hänestä luomasta täydellistä kuvaa.
Lars Levi Laestadius [Nimi on latinaisella päätteellä muodostettu Bollstan kylässä Ångermanjoen varrella olevasta Lästad nimisestä mökistä.], jota toiset ovat kunnioittaneet rakkaana oppi-isänä, toiset vihanneet villihenkenä, syntyi Arjeplongin seurakunnassa Piitimen Lapissa Ruotsissa Tammikuun 10 p. 1800. Hänen isänsä oli uudistalolainen Karl Laestadius, äitinsä Anna Liisa Juhontytär. Ulkopuolella meidän maamme rajoja hän syntyi ja ulkopuolella sitä hän elämänsä ajan vaikutti, mutta sittenkin on hän luettava Suomen miesten joukkoon, sillä suomalaisen kansan keskuudessa hän eli, sen hyväksi hän työtä teki ja sen kansan parissa hän on saanut hartaimmat oppilaansa. Isällä näkyy olleen jonkinlainen sivistys, mutta eli huonoissa varoissa uudistalolaisena erämaassa, missä ainoastaan pedot asuivat.
Vanhemmat elättivät itseänsä kalastuksella, liimankeitolla ja karjanhoidolla. Äiti leikkasi sirpillä eli nyhti käsin kivien koloista niitä heinän korsia, joita muut olivat jälelle jättäneet eli niitti hän viikatteella soista, joista ei kukaan välittänyt, siellä kasvavan saraheinän. Siten hän voi elättää pari lehmää ja muutamia vuohia ja lampaita. Kesällä kokoomansa heinät hänen täytyi itsensä talvella vetää kotiinsa. Usein täytyi jättää lapset päiväkausiksi kotiin oman onnensa nojaan. Varmuuden vuoksi ne silloin sidottiin, toinen pöydän jalkaan, toinen pankon pylvääsen.
Vanhemmistaan lausuu Lars Levin kahta vuotta nuorempi veli Pietari: "köyhyydessään ja raataessaan elämän niukimman toimeentulon saavuttamiseksi eivät vanhempamme jättäneet meitä luvuille opettamatta. Kun tuskin osasimme puhua, opetti jo isämme meille rukouksia. Aamulla aikasin ja illalla myöhään oli rukoiltava. Äitimme ei vaivojansa säästänyt meitä kirjanluvulle opettaessaan. Viisivuotiaana osasin selvästi lukea mistä ruotsalaisesta kirjasta tahansa, ja kuusivuotisena yksinkertaisesti vastata kristinuskon pääkohtiin. Parhaimmatkaan saarnat eivät milloinkaan tee senlaista vaikutusta, kuin hänen yksinkertainen opetuksensa ja kehoituksensa ovat tehneet minuun ja jos se muutoin on totta, että opimme elämää eikä koulua varten, niin on minun kaikista opettajistani, joita kiitollisuudella muistelen, äitiäni eniten kiittäminen."
Lapsuutensa kodista kertoessaan lausuu Laestadius: "Siihen aikaan elivät kaikki uudisasukkaat suuressa köyhyydessä ja harvoilla oli jokapäiväistä leipää. Lapset kasvatettiin mitä suurimmassa viheliäisyydessä; mutta niin halveksittuja ja repaleisia, kuin me olimme, ei ollut koko pitäjässä. Me olimme halpaisimpia kaikista, eikä kukaan tahtonut tunnustaa olevansa missään tekemisessä meidän kanssamme."