Lihas panee siis luun liikkumaan melkein samaan tapaan kuin laiwamies muuttaa raakapuuta wetämällä köyden päätä: laiwamies on silloin lihaksena, köysi waikuttaa samalla tawalla kuin jänne, ja raakapuu on luu. Ja samoin kuin useammat laiwamiehet, jotka wetäwät kukin köyttään määrättyyn suuntaan, woiwat antaa raakapuulle sen asennon, jota waaditaan, niin woiwat myös useammat lihakset yhteensä waikuttaa yhden ainoan lopullisen asennon luulle.
Monessa ruumiin osassa, esim. käsiwarsissa, owat luut pitkät, ja niitä pitää silloin olla pitämässä asennossaan useampia lihaksia, jotka owat kiinnitetyt lyhyillä eahmoilla jänteillä. Muissa ruumiinosissa, esim. kädessä ja sormissa, on useampia pieniä luita jaksossa perätysten; silloin owat usein lihasten jänteet pitkiä ja ohuita, niinkuin näemme kuwasta 7. Me woimme aiwan hywin tuntea omassa käsiranteessamme miten kyynäswarren lihakset wetäwät näitä jänteitä, ja me woimme nähdä miten sormet sen kautta notkistuivat. Samalla taealla eaikuttaa yhdessä joukko lihaksia koko ruumiin pitämistä pystyssä asennossa, ja wielä useampia tarivitaan saamaan aikaan niin monimutkaista liikettä kuin käynti, juoksu j.n.e.
Useat näistä lihasliikkeistä owat elollemme erinomaisen tärkeitä. Me muistamme esimerkiksi elon riippuwan hengityksestä, ja että tämä toimitetaan rinnan wäljentämisellä. Tämän liikunnon toimittaa osaksi lihakset, jotka owat kylkiluitten wälissä ja sentähden waikuttawat niiden kohentamista, osaksi myös lihassyyt siinä wäliseinässä, joka eroittaa rintaontelon watsaontelosta, ja jota sanotaan sydämen aidaksi eli wäliaidaksi. Samoin muistamme sydämen ajaman weren suoniin supistumalla ja painamalla elimen ontelossa sisuksessa olewaa werinestettä; myöskin tämä tapahtuu siten, että ne lihassyyt, jotka sydämen seinissä owat toistensa wäliin punotut sikin sokin, supistuwat ja siten lyhenewät. Molemmat ruumiinosat, rintakehä ja sydän, liikkuwat kuitenkin meidän tarwitsematta siitä erittäin huolta pitää tahi tarkoituksella supistaa niiden lihaksia. Sydämen liikunto ei ollenkaan ole wälittömästi riippuwa meidän tahdostamme.
Wielä muutaman elimen liikunnosta tahdomme mainita, nimittäin kielen. Tämän luuttoman elimen muodostaa joukko lihassyitä. Aina sen mukaan, missä eri asennossa kieltä pidetään, ja aina sen mukaan, miten suunsisus muuttaa muotoaan, woi eri ääniä syntyä, kun ilma eri tawalla Painetaan ulos keuhkoista. Nämä äänet owat merkkejä, joilla eläimet woiwat waroittaa tahi muuten ilmoittaa tietoja toisilleen. Mutta oikeastaan tämmöiset äänet wasta ihmisellä tulewat semmoisiksi, että niitä woidaan käyttää tähän tarkoitukseen täydellisemmässä määrässä.
Lihakset waikuttawat ruumiissa suureen joukkoon luita, jotka yhteensä tekewät luurangon. Luurakennuksella on sentähden sekä liikuntoelimenä, että ruumiin tukena hywin suuri merkitys.
Jos tutkimme teurastetun eläimen luukappaleita, niin huomaamme ensinnäkin ett'ei ne suinkaan ole irrallaan toistensa wieressä, waan päinvastoin lujasti kiinnisidotut toisiinsa wahwoilla nauhamaisilla jäntereillä, jotka pitäwät niitä järjestyksessä. Muutamat owat aiwan liikkumattomasti toisiinsa yhdistetyt, melkein yhteenkaswettuneet keskenään; toiset owat yhdistetyt niwelessä päät wastakkain, niinkuin saranassa; niin esimerkiksi sormien, käsiwarsien ja koipien niwelet. Ett'ei ne tässä hankautuisi wastakkain, owat niwelpinnat peitetyt wähän pehmeämmällä aineella, rustolla, joka tekee luitten päät aiwan liukkaiksi ja niwelen sen kautta helposti taipuwaksi. Luonnollista on, että jokainen erityinen niwelyhdistyksessä olewa luu on tarkoilleen pidettäwä asennossaan niwelliitteessä. Waan tapahtuu kuitenkin joskus että ne tapaturman kautta tulewat paikoiltaan wedetyiksi. Kun luu silloin on nyrjähtänyt eli lähtenyt sijoiltaan, syntyy kohta rustoa wääriin paikkoihin niwelessä, josta syystä liikunnot tulewat waikeiksi, ell'ei niin pian kuin mahdollista saada luuta asetetuksi oikeaan niwelliitteesen eli paikoilleen takaisin.
Tärkein osa luurakennuksesta eli luurangosta on selkäranka ja pääkallo. Selkäranka on yhdistetty useammasta eri luunikamasta perätysten ja antaa wakawuutta koko wartalolle sekä kannattaa pääkalloa (a). Muutamat selkärangan nikamista ottawat osaa rinnan muodostumiseen, ja niistä lähtee ne luut, joita sanotaan kylkiluiksi (k). Nämä muodostawat rintakehän lujan seinän ja ympäröitsewät sillä tawoin suojelewana elolle niin erinomaisen tärkeitä sisuksia (keuhkoja ja sydäntä), jotka owat rintaontelon sisässä, ja owat niin arkoja. Luurankoon kuuluu wielä ne luut, jotka löytywät etu- ja takajaloissa, käsissä ja käsiwarsissa, jaloissa ja jalkawarsissa. Ne owat hywin tärkeät siitä syystä että juuri nämä osat useimmissa tapauksissa wälittäwät koko ruumiin liikunnon. Aina sen mukaan, elääkö eläin wedessä tahi maalla, owat kysymyksessä olewat elimet eri tawalla muodostuneet, niinkuin ewiä, uima- tahi juoksujalkoja. Linnuilla, jotka woiwat lentää ilmassa, owat itse heidän etujalkansa warustetut suurilla sulilla ja owat sen kautta muodostuneet siksi, mitä me nimitämme siiwiksi; waan näissä etujaloissa me woimme selwästi wielä huomata jälkiä todellisista sormista nahan alla.
Ihmisellä saapi toinen pari näitä ruumiin osia hywin suuren merkityksen sen kautta, että owat muodostuneet käsiksi. Kätemme rakennuksessa löytyy kyllä samat pääasialliset osat, kuin useamman eläimen etujaloissa, waan me olemme oppineet paremmin käyttämään hyödyksemme tätä elintämme ja woimme sillä tehdä paljoa tempukkaampia liikuntoja, niinkuin kirjoittaa, ommella, soittaa j.n.e.
Toimittaaksemme jotakin liikuntoa, esim. lähdöksemme, ei meidän tarmitse wälttämättömästi tietää mitä jänteitä meidän tulee lihaksillamme kulloinkin nytkäistä. Me woimme käwellä tietämättämme meillä olewankaan lihaksia ja jänteitä. Mutta me emme suinkaan taida jo alusta käyttää niitä oikein; me emme esim. woi syntymisestä saakka käwellä, yhtä wähän kuin woimme heti liikuttaa kieltä niin kuin puhuessa sitä liikutetaan, waan meidän pitää todellakin oppia molempia. Mitä siis harjoituksen kautta täytyy oppia, on juuri oikealla tawalla käyttämään useampia lihaksia yhdellä kertaa, ja tekemään sitä kohtalaisella woimalla. Pieni lapsi kellahtaa sentähden usein kumoon, waan oppii kuitenkin aikaa myöten oikein savuttamaan lihastensa toimintaa tarkoituksen mukaan. Suuri osa koko meidän ensimmäisestä kaswatuksestamme on juuri oppia miten meidän tulee käyttää ruumiimme eri liikuntoneuwoja toimittaaksemme sitä, jota me tarkoitamme.
Lihakset eiwät kuitenkaan woi itsestään supistua ihan oikeaan aikaan ja juuri niin paljon kuin waaditaan jonkun määrätyn liikunnon toimittamiseen. Ne omat sentähden toisen elimen johdon alaisia, ja tästä elimestä käymme nyt puhumaan.