Niinkuin tietty on, ei käy laatuun että on paljaita menoja eikä ollenkaan tuloja. Täytyy panna polttopuita höyrykoneesen, jos se on pidettäwä käymässä, pelto on lannoitettawa, että antaisi wiljaa, ja leuoistaan lehmä lypsää.
Se on juuri ruumiin menoja ja tuloja, joista n.k. rawintoelimien tulee pitää huolta. Jos hetken ajattelemme omia tulojamme ja menojamme, muistamme että ne usein owat monta eri laatua. Tulot woiwat olla puhdasta rahaa, päiwätöitä, pellon wiljaa, eläinten työtä, karjan tuotteita, j.n.e. Menot woiwat olla weroja ruunulle, ruokawarojen ostoja, palwelijoiden palkkoja, kymmenyksiä ja semmoista. Aiwan samalla tawoin tarwitsee oma ruumiimme ottaa sangen erilaisia aineita, niinkuin ruokaa, juomaa, ilmaa y.m. On helposti ymmärrettäwää, ettei ruumis ottaakseen sisäänsä niin erilaisia aineita woi tulla toimeen yhdellä ainoalla wälikappaleella kaikkia warten, waan tarwitsee useampia. Koko työ erilaisten tulojen ja menojen kanssa on sentähden jaettu eri osiin, ja jokainen pääasiallinen osa on annettu erityiselle elimelle.
Ruumiimme etewin tulo on se rawinto, jonka otamme siihen, ruoka ja juoma. Puhukaamme sentähden ensiksi niistä rawinto-elimistä, jotka toimittawat rawinnon käyttämistä ruumiin hywäksi.
II. Ruoansulatuselimet.
Kaikki eläimet ottawat rawinnon ruumiisen suun kautta, ja täältä se saatetaan ruoansulatuskanawaan. Koska wiimeksi mainittu sisällinen elin on fangen monimutkaisesti rakennettu, tahdomme ensin tarkastaa sitä yksinkertaisemmin muodostu neilla luurankoisilla eläimillä, esim. kaloilla.
Kun puhkaisee kalan sitä peratakseen, niin huomaa werrattain suuren ruumiin ontelon, n.k. watsaontelon. Tästä löytää jokseenkin suoran torwen, suolen, jonka awonaiset päät owat toinen ruumiin etupuolessa, suu, ja toinen toisessa puolessa. Pitkin pituuttaan watsaontelossa on suolitorwi kiinnitetty tahi ikäänkuin riippumassa seljässä ohuen kalwon kautta, jota sanomme kinniäiskalwoksi. Tähän torween, suolitorween, tulee rawinto kuljettuansa suuaukon läpi, ja täällä muuttuwat rawinto-aineet, niinkuin seuraawassa tulemme näkemään, sillä tawoin, että ne osuudet siitä, jotka kelpaawat eläimelle elätteeksi, eroitetaan käyttämättömistä osista. Juuri tätä rawintoaineiden muuttumista sanomme ruoansulatukseksi. Tässä ymmärretään siis sanalla "sulattaa" rawintoa jotakin aiwan toista, kuin jos kysymys olisi sulattaa jäätä tahi kuumuudella saattaa lyijyä sulaksi.
Kalassa näemme siis hywin yksinkertaisen esimerkin suolitorwesta. Koska elimen etuosa woi melkoisesti wäljentyä aina saaliin suuruuden mukaan, woi ahne kala, jolla on iso kita, esim. hauki, ilman waikeudetta niellä toisen, jokseenkin suuren kalan aiwan paloittumattomana ja sulattaa saalistaan werrattain lyhyessä ajassa. Korkeammin muodostuneilla luurankoisilla eläimillä, esim. imettäwäisillä ja ihmisellä, tapahtuu ruoansulatus jotenkin samalla tawalla; waan niissä on tarpeen, että rawinto joutuu tarkemman walmistuksen alaiseksi. Ja tämän johdosta onkin suolitorwi wähän toisin rakennettu ja jaettu useampiin osastoihin toistensa perästä, kukin erityisellä tarkoituksella.
Ensimmäinen seikka, jonka huomaamme, kun kalansuoleen wertaamme imettäwäisen suolitorwea, on se, että jälkimäinen on paljoa pitempi ruumiin pituuteen werrattuna, juuri syystä että siinä on useampia erilaisia osastoja. Sopiakseen ahtaasen watsaonteloon täytyy sentähden imettäwäisten suolitorwen olla monessa kiekurassa ja lenkussa. Me nimitämme suolenlenkkuja "suoliksi", ja luulemme ensi silmäyksellä niiden olewan teurastetussa eläimessä suuressa epäjärjestyksessä watsaontelossa. Mutta jos katselemme tarkemmin, niin huomaamme kohta suolitorwen kaikkien osien, aiwan samoin kuin kalalla, riippuwan kinniäiskalwon kautta kiinni seljässä, ja että suolet sen kautta pidetään parhaimmassa järjestyksessä ja tustin woiwat sotkeutua keskenään. Kuwassa ei kuitenkaan kinniäiskalwoa ole kuwattu. Mitä siinä näkyy tulee lukiessamme likemmin selitetyksi.
Koska imettäwäiset eläimet eivät woi ottaa sisäänsä kowin suuria kappaleita rawintoa yhdellä kertaa tahi sulattaa niitä, täytyy niiden laittaa niin, että semmoiset kappaleet jaetaan wähempiin palasiin, surwotaan tahi jauhetaan rikki, ennenkuin ne saatetaan alas. Tämä toimitetaan omituisten elinten, hampaiden, awulla, joiden paikka on juuri suolitorwen aukeamassa, nimittäin suu-ontelossa. Kaikki tuntee nämä kowat kappaleet, joilla ruokaa pureksitaan. Eri eläimillä owat ne hywin erilaiset, niinkuin huomaa, jos wertaa nautaeläinten hampaita esim. kissan ja koiran hampaisin. Edellisten owat sopiwat jauhamaan tahi hienontamaan heinää ja ruohoja, kun petoeläimet woiwat hampaillaan raastaa lihaa kappaleiksi ja musertaa luita. Meillä itsillämme on hampaita, joita woidaan käyttää molempiin tarkoituksiin; joka seikka on yhteensopiwaa sen kanssa, että me syömme monenkaltaisia rawintoaineita.
Jos ruoka onkin sillä tawoin tullut murennetuksi muruiksi, ei se suinkaan helposti kulkisi eteenpäin, jos se olisi aiwan kuiwa, niinkuin esim. kuiwa leipä tahi heinä; eikä eläimillä olekaan aina wettä saatawilla sillä kastellakseen semmoista ruokaa. Sentähden löytyy suuontelon wieressä omituisia elimiä, joita sanotaan sylkirauhasiksi, ja jotka erittäwät nesteen, syljen, millä ruoka jo pureksittaessa suuontelossa kastetaan. Paitsi sitä että ruoka tämän kautta woidaan helpommasti saattaa edemmäksi suolitorwessa, tulee se jo syljen waikutuksesta johonkin määrään toisenlaiseksi muutetuksi, niin että se helpommin sulatetaan. Itse sekoittamisen suuontelossa toimittaa suurimmaksi osaksi erityinen elin, kieli.