Kun rawintoaine on tullut walmiiksi pureksituksi, tulee se suuontelon peräosan kautta suolitorween, jonka ensimmäistä osaa sanotaan nieluksi. Ja täällä se ajetaan edemmäksi sen kautta, että nielu äkisti supistuu ja painaa puruksen alas; tätä sanomme ruo'an nielemiseksi. Jos eläin woisi tällä tawoin lakkaamatta ottaa ruokaa sisäänsä ja aina wähän kerrallaan, niin woisi alas nielty kulkea wähitellen suolen toisen osaston, ruokatorwen eli emättimen, läpi, sekä edelleen läpi koko hienon suolitorwen. Mutta kaikkein enimmissä tapauksissa eläin ei woi syödä alinomaa, waan ottaa ennemmin kerrallaan enemmän ruokaa ja juomaa, kuin se heti woi ajaa edemmäksi ahtaassa suolessaan. On sentähden tarpeellista että osa suolta jo alussa saa toisen muodon ja wäljentyy rakoksi eli pussiksi, jossa suurempi joukko pureksittua rawintoa saa sijaa. Tätä osaa sanotaan watsalaukuksi tahi suorastaan watsaksi. Täällä sekoittuu ruoka ja juoma wähän aikaa toisiinsa ja erään omituisen nesteen, mahanesteen, kanssa, joka tihkuu watsan seinämistä, ja myöskin waikuttaa aineiden muuttumista toisenlaisiksi. Onpa meidän sarwi-elukoillamme, niinkuin lampailla ja lehmillä, watsa jaettu useampiinkin erilaisiin osastoihin. Yhteen näistä ottawat he, laitumella ollessaan, suuren waraston puoleksi pureksittua heinää; kun ne sittemmin kaikessa mukawuudessa lepääwät, työntäwät he ylös pieniä osia tätä takaisin suuhun pureksiakseen sitä hienommaksi; wasta sitten niellään ruoka kulkemaan edemmäksi suolitorwessa. Tätä syömistapaa sanotaan märehtimiseksi.
Älköön kukaan kuitenkaan luulko ruumiin myöskin woiwan täyttää kaikkea sitä ruokaa, mitä näin on oikein pureksittu ja nielty. Ei, jo jokaisessa suupalassa leipää löytyy aineita, jotka seuraawat mukana mitään hyötyä tekemättä. Millä tawalla sitten ruumis woi kaikesta eroittaa kelpaawan ja ottaa sen omakseen; eikö löydy mitään erityistä elintä, jonka tehtäwä tämä on? On kyllä, se on sen suolitorwen osan tehtäwä, joka seuraa lähinnä watsalaukun perästä, nimittäin ohjassuolen, juuri sen suolenosaston, joka on watsaontelossa monessa lenkussa. Se on se, jonka toimen kautta rawitsewat aineet otetaan pois suolen wellinkaltaisesta sisällöstä.
Kun ensi kertana teurastetaan, niin tarkasta ohjassuolta kuin myös muita suolitorwen osia, heti kun owat ruumiista ulosotetut. Silloin huomaa helposti niiden liikkuwan, etenkin jos niitä kosketellaan, ja melkein luikertelewan watsaontelossa isojen onkilierojen tapaan. Syy tähän on se, että suolen seinä woi supistua kokoon niin, että torwi tulee ahtaammaksi, jonka jälkeen se taas laajenee. Kun tämä supistuminen kulkee eteenpäin, näyttää siltä kuin suoli mateleisi. Wielä joku hetki kuoleman perästä on suolella tämä kyky jäljellä. Eläimen eläessä oliwat liikunnot woimallisemmat; suureksi osaksi juuri niitten kautta ruoka ajetaan eteenpäin suolitorwessa, ja tällä matkalla käytettäwät aineet eroitetaan ruumiiseen.
Kuten tietty on suolenseinä ohut ja pehmeä, waan se on kuitenkin niin wahwa, ettei suolen sisältö woi tunkeutua sen läpi. Aiwan läpipääsemätön se ei kuitenkaan ole; sillä ruoan kulkiessa suolen kautta imee seinä suuren osan nesteestä, joka sillä tawoin ruumiin waralle eroitetaan. Eroitettu rawinto ei kuitenkaan kulje läpi koko seinän suoraan watsaonteloon, waan jääpi hienoihin putkiin suolen seinässä, josta kohta tulemme puhumaan.
Kuitenkin, waikka ruoka olisi kuin hywästi tullut pureksituksi ja lioitetuksi, löytyy kuitenkin osia siitä, jotka olisiwat erinomaisen hyödyllisiä ruumiille, waan joita ohutsuolen seinä ei woi suorastaan imeä pois. Niin on asian laita kaiken sen raswan kanssa, jota löytyy niin hywin kasweissa kuin eläinruumiissa, ja joka siis tulee suoleen rawintoaineiden kanssa. Ettei niin tärkeä osa rawintoa menisi kokonaan hukkaan, on se toisenlaiseksi tehtäwä aiwan omituisella tawalla, ennenkuin se ehtii ohjassuolen läpi.
Kaikki tiedämme, ettei raswatahroja waatteista saada pois paljaalla wedellä, koska tawallinen raswa ei sekoitu weteen. Mutta jos ottaa lipeätä awuksi, tulee raswa sen kautta saipuaksi muutetuksi; ja koska saipua, niinkuin kaikki tiedämme, helposti liukenee wedessä, sanomme lipeän ottawan raswan pois waatteesta. Nyt owat kaikki ruumiin kudokset, siis myöskin suolenseinät, muutaman wedensekaisen nesteen läpiliottamat; ne owatkin sentähden raswalle läpipääsemättömät. Juuri tästä syystä ei ruoassa löytywä raswa woi päästä suolenseinän läpi tahi kudoksien sisään, waan menisi kokonaan ruumiilta hukkaan, ellei se jonkun lipeänkaltaisen lisäyksen kautta woisi itse suolessa muuttua saipuankaltaiseksi. Mistä semmoinen lisäys nyt on saatawa, joka tekisi tärkeän raswan ruumiille kelpaawaksi?
Semmoisen nesteen walmistaa muutama ruumiin omista elimistä, joka monessa suhteessa on yhtäläinen kuin sylkirauhaset, waan jonka paikka on watsaontelossa ja sentähden on saanut nimekseen watsasylkirauhanen. Suoli itse on kiinnitetty asemaansa kinniäiskalwon kautta ensimmäisen ohjassuolilenkun sisäpuolella. Rawinnon ei tarwitse kuitenkaan tulla suolesta itse elimeen, waan watsasylkirauhanen walmistaa nesteen, watsasylkinesteen, joka hienon putken kautta johdetaan suoleen. Kun raswa suolessa sekoittuu tämän nesteen kanssa, jakautuu se hywin pieniin paljaalle silmälle näkymättömiin pisaroihin, jonka kautta koko neste suolessa tulee saipuaweden kaltaiseksi ja maidon näköiseksi.
Mutta näinkin pieninä pisaroina woisi raswa tuskin tulla imetyksi, sillä märkä suolenseinä estää niidenkin läpipääsemistä. On sentähden tarpeellista, että rawintoon wielä sekoittuu neste, joka niin sanoaksemme woitelee suolenseinää ja tekee sen raswa-aineita läpipäästäwäksi. Tämän nesteen walmistamista warten on ruumiilla myöskin erityinen elin, nimittäin maksa, jolla sitä paitse on muitakin tehtäviä. Maksan on iso tummanruskea kappale, jonka heti huomaa, kun aukaisee jonkun eläimen watsaontelon. Nestettä, jota maksa walmistaa, sanotaan sapeksi, ja se on karwaalle maistawa wiheriä neste, jota joku määrä tawallisesti löytyy waralta walmiina ja säilytettynä n.s. sappirakossa. Kun myöskin tätä nestettä hienon torwen kautta waletaan suoleen, tulewat sen seinät semmoisiksi, että helposti päästäwät aiwan pienet raswa- eli öljypisarat läpi.
Niin monen, waan kuitenkin niin yksinkertaisen walmistuksen perästä ajetaan nyt suolen wellinkaltainen sisältö koko ohjassuolen läpi. Sen seinät owat sillä aikaa, niinkuin jo olemme sanoneet, tilaisuudessa ikäänkuin imeä sisäänsä tahi siiwilöidä läpitsensä sekä wedensekaisia että myöskin raswaisia osia ruoasta. Molemmat osat johdetaan sitten hienojen melkein näkymättömien putkien kautta, pitkin suolen seinää ja kinniäis-kalwoa, ylöspäin selkää kohti, jossa kaikki putket wähitellen yhtywät. Neste on tässä juuri öljypisaroiden sekoituksen kautta melkein maidonkarwainen; siitä syystä sitä sanotaankin maitonesteeksi, waan sitä ei saa millään muotoa luulla siksi nesteeksi, jota me jokapäiwäisessä elämässämme tunnemme maidon nimellä. Itse putkeja sanotaan maitonestesuoniksi, ja niinkuin kohta tulemme näkemään, tulee maitoneste niistä wiimein ruumiin kaikkiin osiin.
Nämä ruoan toisenlaiseksi muuttamiset ja sen eroittuminen suolenseinämiin tekewät, niinkuin ylempänä sanottiin, sen, mitä me nimitämme ruoansulatukseksi. Kun suolen sisältö sillä aikaa on tullut aiwan werkkaan ajetuksi ohjassuolen loppuun saakka, ei ole enää paljoa jäljellä, jota woidaan käyttää. Ruumiisen otettujen rawintoainetten jäännökset, joita ei woida sulattaa, keräytywät silloin suolitorwen wiimeiseen osastoon, jonka on melkoisen paksumman edellistä, ja joka sentähden on saanut nimen paksusuoli. Tästä tyhjennetään liikanaiset aika ajoin ruumiista suolen toisen aukeaman, peräsuolen, kautta.