Me olemme siis tulleet näkemään suolen kokonaisuudessaan täydellisemmillä eläimillä muodostuneen useammaksi omituiseksi elimeksi, joilla jokaisella on erityinen tehtäwänsä: suuontelo hampaineen ja kielineen toimittaa ruoan hienontamista, joka sitten nielun ja emättimen kautta johdetaan watsalaukkuun; wiimeksi mainittu osasto ynnä ohjassuolen kanssa owat ruoan toisenlaiseksi muuttamista ja käytettäwän eroittamista warten, kun taas käyttämätön osa keräytyy paksuunsuoleen ja saatetaan pois ruumiista peräsuolen kautta. Waikka jokaisella näistä osista on eri tehtäwänsä, tekewät he kuitenkin kaikki yhteensä yhden ainoan torwen, suolitorwen. Tämän torwen wieressä, waan likimmäisessä yhteydessä sen kanssa, löytyy muita elimiä, sylkirauhaset, watsasylkirauhanen ja maksa, jotka kaikki hienojen putkien kautta antawat nestemäisiä lisäyksiä ruoan sulattamiseksi. Samalla tawalla waikuttaa wielä muutamat muut wähemmänarwoiset elimet, jotka tässä jätämme mainitsematta. Yhteensä tekewät kuitenkin suoli ja kaikki nämä elimet kokonaisuuden, rawintotorwen ja sen lisäkkeet; kaikki wälittäwät sitä osaa rawitsemista, jota sanotaan ruoansulatukseksi.
Kun ruoansulatuksen elin on niin mutkikkaasti rakennettu, näyttää siltä kuin myös koko sen tärkiäarwoinen työ olisi hywin waiwaloista. Mutta merkillistä kyllä, me emme tunne kuitenkaan ruoansulatuksesta tuskin mitään. Suolitorwi toimittaa nimittäin toko työn aiwan ilman meidän siitä huolta pitämättä, ja se täyttää toimensa tawallisesti hywin, waikka kyllä sillä onkin siinä täysi työ.
Waan juuri koska suolitorwella siis on sangen waikea ja tärkeä tehtäwä, tulee meidän olla warowaisia, ett'emme tekisi sitä wielä waikeammaksi; tämä tapahtuu jos käytämme sopimatonta rawintoa, s.o. nielemme semmoisia aineita, jotka rasittawat ja häiritsemät elimiä. Sentähden ei pidä antaa kiinteitä ravintoaineita pienille wastasyntyneille lapsille, joiden suolitorwi ei wielä woi sulattaa semmoista; eikä pidä myöskään täysikaswaneiden käyttää terweydelle wahingollista tahi huonosti walmistettua ruokaa. Ja yhtä wäärin on wahingoittaa suolitorwea sopimattomilla juomilla, niinkuin paljolla wiinalla, sillä siten pilaantuu tämä tärkeä elin wähitellen, ja koko ruumis saa sitten tautia kärsiä mielettömyytemme tähden.
Kun me itse tahi elukkamme olemme tehneet työtä oikein lujasti, tunnemme wäsymystä ja niin lewon kuin rawinnon tarwista. Aiwan niin on myös ruumiin eri kudoksien ja niiden yksin pienimpienkin osien, solujen, laita. Myöskin ne owat, niinkuin olemme nähneet, täyttäneet tehtäwänsä ja owat siinä usein tulleet sangen paljon waiwatuiksi. Meidän ei sentähden tule kummeksia että nämä pienimmät osat sanan warsinaisessa merkityksessä woiwat wäsyä sekä tarwitsewat wirwoitusta. Miten nyt ruumiin kaikki pienimmät osat saawat jotakin, joka woi wahwistaa heitä uuteen työhön? Niiden tulee kaikkien saada osansa rawintoaineista. Hywä; mutta tulewathan rawintoaineet ainoastaan suolitorween; mikä hyöty nyt jäsenille on siitä, että watsa nauttii waikka kuin woimallista rawintoa, kun ne owat kaukana siitä, ja heillä ei ole mitään sen kanssa tekemistä?
Todella on kuitenkin kaukaisimmillekin ruumiin osille hyötyä siitä, että watsa sulattaa ruoan. Koko elontoimen jakamisen kautta saiwat juuri rawintoelimet tehtäwäksensä pitää huolta yksinomaisesti rawinnosta; ja samanlainen työnjako näiden elinten kesken on antanut erittäin suolitorwelle huolen rawintoaineiden soweliaasta muuttamisesta, josta tähän asti olemme puhuneet. Katsokaamme nyt mitkä toiset elimet taas pitäwät huolta siitä, että se, minkä suoli sillä tawoin on walmistanut, myös tulee kaikkien ruumiinosien, pienimpienkin, hywäksi.
Ymmärtää helposti, ett'ei se neste, jonka suolenseinä eroitti ruoasta, woi suorastaan tulla ruumiin kaikkiin osiin. Monessa waillinaisemmassa eläimessä tapahtuu kyllä niin; waan täydellisempien ruumis on niin moniosainen että semmoinen on mahdotonta. Siis täytyy ruumiilla olla joku omituinen rakennus, s.o. erityisiä elimiä, jotka pitäwät huolta walmistetun maitonesteen lewittämisestä. Tämä tapahtuu werentiehyeiden kautta, joista nyt tahdomme puhua.
III. Kiertokulkuelimet.
Kun olemme awanneet teurastetun eläimen ruumiin, Löydämme paitse suurta watsaonteloa, jossa suolet owat, toisen pienemmän ontelon, nimittäin rintaontelon rintakehän sisällä. Niinkuin kuwa osoittaa näkyy tässä kaksi elintä, molemmat waalewat ja pehmeät keuhkot, joista ensi luwussa tulemme puhumaan, ja niiden wälissä on ympyriäinen wähän suippopäinen, lihainen kappale, sydän. Jos tekee leikkauksen sydämeen, niin huomaa sen olewan onton ja lokeroista johtawan useampia torwia ulos eri suuntiin, niin hywin lähellä olewiin keuhkoihin kuin koko muuhun ruumiisen. Me nimitämme näitä putkeja werisuoniksi. Sydämessä ja suonissa on weri, wedensekainen, punainen neste, jonka kaikki tunnemme. Jos woisimme katsella kaikkia näitä elimiä rintakehässä eläimen wielä elossa ollessa, niin meitä hämmästyttäisi se wäsymätön työ, joka täällä on käymässä. Me näkisimme mitä osaksi jo kädellämme tunnemme rinnan ulkopuolella, miten sydän lakkaamatta supistuu ja taas wäljenee, miten se tämän kautta imee werta muutamista werisuonista, joita olemme kuwassa merkinneet kirjaimilla d ja l, ja tempoawaisen supistuksensa kautta seuraamassa silmänräpäyksessä puristaa ulos sen taas toisiin, jotka owat merkityt kirjaimilla a ja i. Weri nimittäin ei woi kulkea takaisin sydämestä d:llä ja l:llä merkittyihin suoniin, syystä että muutamat kelmut asettuwat läppinä eli lämsinä eteen ja sulkewat ne, niin, että ne taas aukenewat wasta kun sydän ensi kerran imee werinesteen sisäänsä. Koko laitos tekee siis työtä imupumpun tapaan. Waikka me kohta ymmärrämme tässä olewan toiminnan käymässä, joka ruumiin elolle on mitä tärkeimpiä, emme tässäkään itse huomaa mikä waiwaloinen työ sydämellämme on tehtäwänä. Me emme nimittäin woi mielemme mukaan hallita sydämen tykytystä, waan ainoastaan tarkata sitä. Myöskin muissa paikoin ruumista woimme huomata miten weri sysäyttämällä ajetaan eteenpäin suonissa, esim. ranteessa. Näitä sysäyksiä sanomme suonen tykytykseksi, ja niistä woi lääkäri wetää kaikenlaisia johtopäätöksiä tilastamme meidän sairaina ollessamme. Sillä kun meillä esim. on kuume, tykyttää sydän ja suoni paljoa kowemmin ja tiheämmin kuin terweinä ollessamme; ja kun olemme hywin woipuneina, on tykytys melkein seisattumaisillaan.
Minnekäs kaikki tämä werenpaljous joutuu, jonka sydän tällä tawoin lakkaamatta lewittää ympärille, tahi toisin sanoen, mihin kaikki nämä werisuonet kulkewat? Saadaksemme selwän tästä, katselkaamme kuwia. Suuri werisuoni, joka kuwassa 1 on merkitty kirjaimella a, kulkee kaikkiin ruumiin osiin, ja sen lukuisista haaroituksista näemme tärkeimmät kuwassa 4. Lopussa tulewat haaroitukset paljoa hienommiksi ja lukuisemmiksi kuin mitä näemme kuwassa, niin hienoiksi, ettei meidän silmämme woi löytää heitä ilman tarpeeksi suurentawatta lasitta; ja hienoimmat päät tunkeutuiwat wiimein niiden pienien solujen ja syitten wäliin, joista ruumiin kudokset owat yhdistyneet. Näitä hienoimpia haaroituksia sanotaan hiussuoniksi, waikka ne todella owat hiuskarwaa paljoa hienommat. Hiussuonet alkawat sitten taas yhdistyä, ne tekewät kohta näkywiä werisuonia; ja, jos niitä seuraa, huomaa kohta yhä useampien käywän yhteen ja niiden wiimein suurina suonirunkoina päättywän sydämeen takaisin. Nämä isot suoniputket owat tuwassa 1 merkityt kirjaimella d. Hiussuonia löytyy siis melkein kaikkialla ruumiissa; me emme woi missään tehdä leikkausta itse nahkaan leikkaamatta poikki useampia semmoisia, ja silloin wirtaa weri ulos; haawa wuotaa werta. Aina näihin hienoimpiin haaroituksiin ajaa sydän lakkaamattoman weriwirran. Sydämestä kulkee siis weri muutamien suonien kautta kudoksiin ja näitä suonia sanotaan waltasuoniksi eli waltimoiksi. Kudoksista sitä wastoin palaa weri sydämeen takaisin toisten suonien kautta, ja niitä sanotaan laskusuoniksi eli laskimoiksi. Suonet wälittäwät siis weren alituista kiertokulkua, josta syystä sydäntä ynnä werisuonien kanssa sanotaan ruumiin kiertokulkuelimiksi.
Koko elimen tehtäwä on siis lewittää erästä nestettä, werta, ruumiin eri osiin. Saman torwen kautta lewitetään myös ruoansulatuselinten ruoasta walmistama maitoneste, josta ennen olemme puhuneet. Ylempänä mainittiin nimittäin jo, että maitoneste ohjassuolista keräytyy hienoihin putkiin, jotka yhtywät watsaontelon selkäpuolessa. Täältä jatkuwat maitonesteen putket rintaonteloon ja päättywät siinä wiimein muutamaan laskusuoneen. Itse maitoneste sekoittuu siis täällä wereen ja tulee sillä tawoin sydämeen, joka elin sittemmin, niinkuin äsken olemme nähneet, werisuonten kautta saattaa koko sekoituksen ruumiin kaikkiin osiin.