Ne pienet solut ja syyt, jotka, niinkuin olemme sanoneet, tekewät kaikki ruumiin kudokset, eiwät suinkaan ole nesteille aiwan läpipääsemättömät, waan woiwat päinwastoin ikäänkuin imeä sisäänsä niitä. Tämä woi tapahtua myös sen erinomaisen hienon kalwon läpi, joka on hienoimpien werisuonien (hiussuonien) seininä. Kun nyt nämä suonet owat aiwan kiinni solujen seinissä ja alituinen weriwirta siis juoksee niiden kupeella, woiwat solut saada sulaa rawintoa, niin pian kuin ne semmoista tarwitsewat. Aina kunkin tarkoituksen ja toimen mukaan tarwitsewat he, ja niiden kautta myös koko kudos, jokainen oman lajinsa rawintoa. Ne löytäwät sen myös juuri werestä, semmoisena aineyhdistyksenä kuin tämä tawallisesti on. Kun solu eli kudos on saanut tarpeensa, tulee se wahwistetuksi uudestaan tekemään tehtämänsä.
Ruumiissa on siis laiteltu — jos saamme käyttää wertausta — melkein niinkuin suuressa nawetassa, jossa elukat seisowat kukin pilttuussaan, ja pitkä ränni eli kouru kulkee kaikkien editse. Samoin kuin jokainen eläin siinä mielensä mukaan woi ottaa milloin wettä, ja milloin muuta wetelää rawintoa, jota kaadetaan purtiloon, niin löytäwät solut ja kudokset mitä tarwitsewat lakkaamatta kiertelemästä weriwirrasta.
Jos kiertokulkuelimiä ei löytyisi, ei siis rawintokanawa tekisi ruumiille mitään hyötyä; waan sen kautta että erityisiä elimiä löytyy maitonesteen lewittämistä warten weren kanssa ruumiisen, ei suolitorwi yksinään nauti rawintoa, waan walmistaa sitä kaikille elimille ruumiissa. Eikä rawintokanawa siinä tule suinkaan osattomaksi. Senkin kuduksia wirkistää juuri sama werineste, sillä erityisiä suonia johtaa myös suolen seiniin. Waikka kuuluukin kummalliselta, ei suoli nimittäin tule rawituksi ainoastaan ja wälittömästi niistä ravintoaineista, jotka kulkewat sen läpi, waan sen täytyy myöskin saada elatuksensa aiwan samalla tawalla kuin kaikki muut ruumiin osat s.o. weren awulla. Palkinnoksi siitä tekee suoli työtä sitten uudella woimalla, taas walmistaen rawintonestettä ruumiisen wiimeksi otetusta ruoasta.
Sanottiin maitonesteen semmoisena kuin se tuli suolesta olewan wesikirkkaan tahi maidon kaltaisen nesteen. Kun nyt weri on kauniin punaista, pitää siinä olla wielä jotakin muuta; ehkä sillä on muitakin tehtäwiä kuin lewittää sitä mitä suoli on walmistanut? On kyllä. Elimellinen ruumis ei elä ainoastaan paljaasta kiinteästä ja sulasta rawinnosta, waan se tarwitsee sitä paitse ilmaa tahi niin sanottuja kaasuja. Myös niiden ottamista warten löytyy ruumiissa erityisiä siihen sowiteltuja elimiä, joista nyt käymme puhumaan.
IV. Hengityselimet.
Ilmassa on kaksi erilaista aineosaa, joita sanomme happikaasuksi ja typpikaasuksi. Se on pääasiallisesti edellistä, happikaasua eli eloilmaa, jota ruumis tarwitsee eräitä tarkoituksia warten, joista etempänä tulemme puhumaan. Waan miten kaasu on saatawa ruumiisen? Woitaneenkohan sitäkin, samoin kuin ruokaa, niellä alas ja sulattaa suolitorwessa?
Tawallansa. Tarkasta huwiksesi sammakkoa, joka istuu hiljaa, ja katso miten sen leuanalus wähänwäliä pöyhistyy; eläin ottaa nimittäin wähän ilmaa suuonteloon ja ajaa sen alas supistamalla nielua. Ilmarakko ei kuitenkaan, niinkuin ruoka, tule watsaan saakka, waan painetaan sitä ennen muutaman siwulla olewan reiän kautta kahteen siwupussiin eli rakkoon. Niellessä paisuwat siis rakot; waan kun suu awataan tahi ei enää pidä ilmaa, pääsee ilma taas ulos ja rakot kutistuwat. Nämä kaksi rakkoa owat sammakon n.k. keuhkot.
Linnuilla sekä imettäwäisillä, ja siis myöskin ihmisellä, owat samat elimet, keuhkot, poljon suuremmat ja moniosaisemmat rakennukseltaan. Kuwassa 1 näemme ne niiden asennossa rintaontelossa yhden kummallakin puolen sydäntä. Ne owat pehmeitä ja jaetut liuskareihin niinkuin näemme toisesta keuhkosta kuwassa, ja niiden iäpi tunkee joka kohdassa haaraisia ilmaputkeja, niinkuin näemme toisesta keuhkosta kuwassa. Selwyyden wuoksi owat tässä kuitenkin waan paksummat torwet kuwatut; ainoastaan alemmassa liuskassa näkyy wähän hienompia. Nämä ilmaputket yhtywät wähitellen yhdeksi emäputkeksi kussakin keuhkossa, ja nämä molemmat wiewät yhteen ja samaan torween, henkitorween (kuw. 1, k), joka aukea nieluun samoin kuin rakot sammakolla.
Sammakon täytyy, sanoimme, puristaa ilmaa keuhkojensa sisään; imettämäisten taas ei tarwitse tehdä niin, sillä ne woiwat, niinkuin kohta tulemme oppimaan, wäljentää ja painaa kokoon itse rintaa, jossa keuhkot owat. Melkein niinkuin paljetta nostaessa täytyy silloin ilman wirrata sisään ja täyttää kaikki ilmatorwet; ja kun rinta taas painuu kokoon, niin wirtaa ilma takaisin ulos, niinkuin palkeesta. Kun ilmaa sillä tawoin wuorotellen wedetään sisään ja ajetaan ulos keuhkoista, sanomme eläimen tahi ihmisen hengittäwän.
Niinkuin ennen olemme maininneet, tulee sydämestä keuhkoihin suuria werisuonia, jotka näissä elimissä niinkuin ruumiin kaikissa muissa osissa, haarautuwat erinomaisen hienoiksi hiussuoniksi. Hienoimmat hiussuonet tulewat silloin olemaan tiheässä kiinni ilmaputkien päissä eli ympäröitsemään niitä. Wäliseinä, joka eroittaa suonissa wirtaawan weren ilmaputkeissa olewasta ilmasta, on hywin ohut, eikä estä niitä tulemasta niin suureen yhteyteen keskenään, että weri woi ottaa mukaansa jonkun määrän sisäänhengitettyä eloilmaa. Tämä ei kuitenkaan tule ilmarakkoina wereen, waan liuenneena samalla tawalla kuin ilmaa löytyy tawallisessakin wedessä. Oltuansa tummanpunaista, keuhkoihin tullessaan, muuttuu weri happikaasua ottamalla aiwan heleänpunaiseksi ja wirtaa sen jälkeen toisien suonien kautta takaisin sydämeen. Tässä nyt molemmat werilajit, tumma ja waaleampi, sekoittuisiwat keskenään, ellei sydän wäliseinän kautta olisi jaeltu kahteen puoliskoon, yksi kutakin lajia warten. Ja tuo waalea happikaasua sisältäwä weri, se juuri sitten lewitetään sydämestä ruumiin kaikkiin osiin waltasuonien kautta, jotka owat kuwatut kuwassa 4, ja joista olemme puhuneet edellisessä luwussa.