"Taivaan Herra!" huusi Karel ja vaaleni. "Kreivi Ludvig voitettu! ja
Treslong —"
Agnes riensi vuoteen luo. Karel oli vaipunut tainnoksiin.
Samalla tuli hänen äitinsä, tuoden takkia, jonka hän heitti Hannulle, ja kiirehti vuoteen viereen Agnesia auttamaan. Hannu löysi pian kirjeen, jonka päällekirjoitus oli mestari Borselsille Mercuriossa. Näillä nimillä tarkoitettiin Paavali Buysia ja Leydeniä.
"Noh", jupisi Hannu itsekseen, "minä otan tämän ja lähden tieheni. Nuo osaavat kuitenkin hoitaa häntä paremmin kuin minä. Mikä hölmö minä sentään olin! Kun hän vain ei tulisi oikein pahasti kipeäksi! Ja nuo vaatteet täytyy minun myöskin viedä pois. Ne ovat kai liian väljät hänelle, koska hänen isänsä, vanha parooni on niitä käyttänyt."
Hannu otti käärönsä ja hänen nähtiin pian, kulkukauppiaaksi puettuna, vaeltavan Leydeniä kohden, jonne meidän ei tarvitse häntä seurata.
Naisten hellä hoito sai Karelin pian jälleen virkoamaan eikä tuo surun sanoma sen pahemmin haitannut hänen terveyttään. Mutta hän huomasi, että maan asiat olivat entistään surkeammalla kannalla, että hänen apuansa tarvittiin enemmän kuin ennen sekä ettei tämä apu olisi mahdollinen, ellei hän pian parantuisi ja voimistuisi. Sen tähden päätti hän maata alallaan ja nukkui pian virkistävään uneen.
Kun hän heräsi, oli jo melkein pimeä; mutta hämärässä hän kuitenkin erotti äitinsä ja Agnesin. He puhuivat hiljaa keskenään, etteivät häiritsisi nukkujan unta, mutta hän oli jo herännyt heidän huomaamattaan. Paroonittarella oli kädessään jokin kiiltävä esine, mutta Karel ei voinut erottaa, mikä se oli.
"Nämä ovat puolisoni vitjat, siitä olen varma", sanoi paroonitar katsellen kiiltävää esinettä kädessään. "En voi ymmärtää, kuinka ne ovat joutuneet tuon miehen haltuun."
"Minä muistan nähneeni hänen kasvonsa", sanoi Agnes miettien, "mutta en voi sanoa, missä. Kun minä ne nyt näin, tunsin ne kohta. Missä minä olen hänet nähnyt…?"
Ja hän laski kätensä otsalleen, ikäänkuin hän olisi tahtonut elvyttää mieleensä jotain vanhaa tapausta.