"Suokaa minun nähdä nuo vitjat", kuului Karelin ääni.
Leski säikähti, mutta tuokion arveltuaan antoi hän vitjat pojalleen. Ne olivat samat, jotka Karel vähää ennen taistelua tammien luona oli antanut Blockille.
"Kuinka"! huusi hän iloisesti. "Kävikö Block täällä? Keltä saitte nämä, äiti?"
"Ole rauhassa, minä kerron sinulle. Kaksi tuntia takaperin sanoi minulle palvelustyttö, että joku pyysi saada puhutella minua. Minä menin alas ja näin suuren, mustaverisen miehen, jolla oli espanjalaisen sotamiehen puku. Hän sanoi, että hänen oli Brüsselissä onnistunut päästä sinun ystäväksesi, että hän kerran oli pelastanut henkesi, että sinä olit hänelle antanut nämä vitjat ja sanonut, että minä ottaisin hänet ystävällisesti vastaan, jos hän joskus sattuisi tulemaan Brieliin. Hän sanoi olevansa pakosalla ja pyysi suojaa muutamaksi päiväksi. Sopiko minun antaa sitä hänelle? Minä sanoin hänelle, että sinä olit sairaana, jonka asian hän jo näytti tietävän, ja etten voinut vastata hänelle mitään ennenkuin olin puhutellut sinua. Hän lupasi palata kolmen tunnin kuluttua ja tuottaa minulle odottamattoman ilon. Mikä hänen nimensä oli, sanoitko Bock?"
"Ei, Block. Gerard Block, muuan Geusi, jopa heidän parhaimpiansa."
"Mitä aijot tehdä?"
"Laskea hänet huoneeseemme, vaikkapa vuodeksi. Missä yhdellä on sijaa, siinä on kahdellakin, sanoo vanha friisiläinen sananlasku, eikö niin?"
"En voi kehua, että hänen kasvonsa minua suuresti miellyttivät", sanoi paroonitar. "Niissä on jotakin ilkeätä".
"Aijotko todellakin, Karel, laskea joukkoomme hänet, tuon pääkavaltajan Blockin?" kysyi Agnes.
"Kavaltajan! Kuka sanoo häntä kavaltajaksi? Sen haluaisin tietää."