"Kun kauniina kesä-iltana istun", sanoi Agnes, "päivän laskua katsellen, ja kuuntelen niitä erilaisia ääniä, jotka tyynessä ilta-ilmassa lentävät luokseni, muistelen lapsuuteni aikoja, jolloin kaiket päivät riemuitsin onnellisessa viattomuudessa. Minä näen, minä kuulen ihan samoja asioita kuin silloinkin, mutta kuinka toisilla silmillä, toisilla korvilla! Muistan erään päivän — lienen tuskin ollut viiden vuoden vanha — jolloin torille vastapäätä Broodhuysiä oli rakettu mestauslava, jolla aijottiin teloittaa joku pahantekijä, ja minä muistan aivan selvästi, kuinka minä leikin sen ympärillä ikäisteni lasten kanssa ja kysyin äidiltäni, eikö se lava saisi aina olla siinä, koska siinä oli niin hyvä olla piilosilla. Silloin en ajatellut, että muutamien vuosien päästä saisin nähdä samallaisen mestauslavan, kuten kaksi kuukautta takaperin tapahtui."
"Jospa me aina, Agnes, saisimme olla lapsia", lausui Maria hiljaisella äänellä, "jospa vielä saisimme yhdessä leikitellä niinkuin silloin, eikä milloinkaan, ei milloinkaan muuttua."
"Mutta, Maria", sanoi Agnes miettiväisesti, "jos lapsuudella on sulonsa, on sillä haittansakin. Emme ainakaan sen vuoksi toivoisi lapsuuttamme takaisin, ettei lapsi tiedä eikä huoli mitään siitä, mitä hänen ympärillään tapahtuu, ettei hän melkein ollenkaan tunne Jumalaa eikä sitä mitä Hän on sanonut ja tehnyt meille ja että hän heittää muitten kuormaksi sen edesvastuun, joka oikeastaan kuuluu hänelle itselleen."
"Mutta", sanoi Maria, "eikö ole väärin antaa meille tehtäviä ja vastattavia, joiden tasalla emme ole? Me elämme tässä maailmassa ja meidän pitää jotakin tehdä. Mutta jos katsomme, mitä meidän tulee ja pitää tehdä, näyttävät minusta ne asiat yhtä korkeilta ja ylipääsemättömiltä, kuin Pyhän Neitsyeemme kirkontorni."
"Maria, Maria", vastasi serkku totisella, mutta lempeällä äänellä; "uskotko Jeesuksen Kristukseen? Uskotko, että hän kuoli saadakseen sinut taivaaseen? Ja luuletko että hän on tehnyt taivaaseenpääsyn sinulle mahdottomaksi? Eikö hän ole luvannut auttaa sinua joka kohdassa, vaikeimmassakin? Minä tiedän, ettemme saisi mitään tehdyksi, jos meidät jätettäisiin oman onnemme nojaan. Jos Hollannin miehet voisivat pysyä rikkaina ja vapaina sillä, että he istuvat alallaan, eivät he taisteleisi ensinkään. Ja niin on sinun ja minun laita. Meidän täytyy taistella ja kärsiä saavuttaaksemme onnemme; ja kun Jeesus on tehnyt ja kärsinyt niin paljon meidän puolestamme, jää varmaan meidän osaksemme pienin kärsimys. Katso Jeesusta, katso sitä autuuden kunniaa, jonka saamme periä hänen luonaan — ja kaikki vaivat, vankeus, kidutus ja kuolema käyvät vähäpätöisiksi mielestäsi. Oi, kuinka kernaasti soisin, että sinä lukisit tuon pikkukirjasen, jonka tohtori Luther, tuo vittenbergiläinen, on kirjoittanut! Hän sanoo niin kauniisti ja selvästi, että jos ensin katselemme omaa pientä ristiämme, sumenevat silmämme kyynelistä niin, ettemme voi nähdä mitään muuta; mutta jos me ensin katselemme Hänen suurta ristiään, Hänen, joka on kärsinyt rangaistuksen kaiken maailman synneistä, katoaa meidän pieni ristimme aivan näkymättömiin. Rohkaise mielesi, Maria, ja mene Jeesuksen luo: hän on sinua auttava."
Maria oli hartaasti kuunnellut serkkunsa sanoja. Ne näyttivät syvästi vaikuttavan häneen. Hän oli hetken aikaa ääneti. Siitä lausui hän huoaten:
"Oi Agnes, en unohda milloinkaan, mitä tein Brüsselissä tuona yönä.
Luuletko, että minä vielä voin saada sen anteeksi?"
"Kallis serkkuni", vastasi Agnes, "Pietari kielsi Herran kolmesti ja hän sai sen anteeksi. Sinä saat suurimmatkin syntisi anteeksi, jos kadut. Turvaa vain Jeesukseen."
"En voi sanoin kuvata, mitä vaivoja olen kärsinyt tuota ajatellessani", sanoi Maria. "Kun jälleen tulin tuntoihini, olit sinä poissa ja minun käskettiin lähteä alas. Menin makuukammiooni enkä poistunut sieltä, ennenkuin Gritta tuli kertomaan, että he aikoivat kuljettaa sinut pois. Kun näin sinua vietävän — he eivät suvainneet minun puhua kanssasi — oli sydämeni pakahtua ja ilman hyvää laivuria ja Gerard Blockia, joitten avulla minä pääsin pakoon, en luultavasti enää olisi elossa."
"En tiedä miksi", sanoi Agnes, "mutta joka kerta, kun minä näen tuon Blockin, valtaa minut outo, kummallinen tunne, en tiedä mikä. Olen nähnyt hänen kasvonsa jossakin, siitä olen varma, mutta missä, sitä en muista. Hän ei miellytä minua, hän —"