"Tjaa", sanoi Hannu miettivästi. "Minä soisin, että te, nuoret naiset, pitäisitte Yonkerista erityistä huolta. Olen vastikään riidellyt tuon miehen kanssa tuolla ylhäällä ja nyt on isäntäni vihoissaan minulle. Minä sanoin miestä kavaltajaksi, ja pelkään, että hänellä on paha mielessä Yonkerin suhteen; olkaa sentähden varuillanne ja pitäkää häntä silmällä. Minä lähden hakemaan Pietari Blinkiä, niin saadaan nähdä, mikä mies tuo on."
Hetkisen kuluttua Hannu kenenkään huomaamatta katosi talosta.
XIX
Vanhastaan tutut kasvot.
Seuraavana iltana sen jälkeen, kun Hannu oli lähtenyt, istuivat Agnes ja Maria alhaalla asuinhuoneessa kahden kesken. Tytöt rakastivat toisiaan hellästi ja kun he kaiken päivää olivat yhdessä, haastelivat he toisilleen salaisuuksiaan ja toinen ilmoitti toiselle sydämensä halut ja huolet. Paroonitar, joka aina muisteli menneitä komeuden päiviä ja toivoi niitä takaisin, pysyi verrattain kaukana tyttöjen mielialasta ja aatoksista. Paitsi sitä puuhasi hän talouden askareissa, jotka kysyivät kaiken hänen huolenpitonsa. Vähäiset joutohetkensä vietti hän kirkossa käymällä taikka muutamien tuttavien luona. Tänä iltana oli hän tapansa mukaan lähtenyt kirkkoon iltamessua kuulemaan, ja koska Maria ei heikon terveytensä vuoksi kyennyt häntä seuraamaan, jäi hän kotiin serkkunsa luo.
Agnes istui ristissä käsin mietiskellen. Hänen kauniissa silmissänsä oli jonkunverran surumielisyyttä, kun hän katseli serkku-parkaansa. Laskevan auringon kulta-säteet heijastuivat pilvien lomitse ja valoivat Marian ympärille valkean hienon hohteen. Ne muodostivat sädekehän hänen vaaleain hiuskihariensa ympäri, jotka runsaina valuivat sievää kaulahuivia ja lumivalkeata niskaa myöten alas. Hänen rasittuneet silmänsä ja kuumeen-tapainen levottomuus, jolla hän työskenteli rukkinsa ääressä, ikäänkuin hän sillä olisi tahtonut haihduttaa ikäviä ajatuksia, jotka vaivasivat hänen pientä päätään, olivat osoituksena sisällisestä sodasta ja rauhattomuudesta, samalla kun poskien kiihtynyt puna ja silmien kamala kiilto selvästi ennustivat sumeita surunpäiviä, taudin ja kuolon synkistämiä.
Kun päivän valo alkoi himmentyä, taivutti hän yhä enemmän päätään askareensa puoleen, ja pari kolme kyyneltä, jotka vierivät hänen poskelleen, olivat hänen ainoa puheensa. Mutta Agnesille ne puhuivat enemmän kuin sanat. Hän laski lempeästi kätensä Marian käsivarrelle, ja kun tämä ujosti, melkein pelokkaasti nosti päätänsä ja silmäili serkkuansa, lausui Agnes hellästi:
"Sinä pilaat silmäsi, Maria kultani; alkaa jo pimetä. Laske pääsi olkani varaan ja jutellaan vähän. Minulla on sinulle sanottavaa ja sinun pitää tarkasti kuunnella."
Maria teki, kuten neuvottiin, ja painoi äänetönnä päänsä orpanan olkaa vasten. Tyttöjen välillä näytti vallitsevan parhain sopu. Maria katseli ihmetellen serkkunsa ylevää uskallusta ja hurskautta ja Agnes puolestaan kohteli tuota värisevää pikkulintua äidin huolella ja rakkaudella. Hän tunsi velvollisuudekseen ohjata heikkoa ja kun hän tiesi, että toinen totteli häntä, teki hän tehtävänsä hartaalla tunnollisuudella.
Tuokion aikaa katseli hän lempeästi häneen nojaavia kauniita kasvoja ja kumartui suutelemaan toisen otsaa. Otsa oli kuuma kuten pieni käsikin, joka samalla hetkellä pujahti serkun käteen.