Laskettuaan kolme toveriaan portista sisään, veti hän tämän kiinni ja avasi pienen neliskulmaisen aukon, josta portinvartian oli tapana puhella ulkopuolella olevien kanssa. Sitten otti hän pistoolinsa, pisti sen aukosta ulos, tähtäsi ja ampui.
Etumaisin sotamies, joka oli jo ehtinyt tähän päähän siltaa, horjui ja kaatui. Hänen toverinsa parahtivat ja väistyivät taaksepäin, kun eivät olleet odottaneet tuollaista vastaanottoa.
"Eteenpäin, te pelkurit", kuului jesuiitan ääni. "Ottakaa kiinni nuo miehet ja teidän palkkanne on oleva suuri."
Tuskin sai hän sanotuksi tämän, kun toinen laukaus löi hänet maahan.
Samalla hetkellä mätkähti silta raskaasti alas.
"Eläköön Geusit!" huusi Blink, laukaisi umpimähkään pistoolinsa kolmannen kerran heidän parveensa ja seurasi tovereitaan sillan yli.
Sotamiehet ryntäsivät heidän jälkeensä, mutta turhaan. Pimeän vuoksi ei saatu ainoatakaan kiinni ja Geusit puolestaan olivat vikkelät ja viekkaat.
Puoli tuntia sen jälkeen souti kuusi miestä venettä Maasvirran poikki.
"Ettekö pelkää kuljettaa meitä joen ylitse, Jaakko?" kysyi Hannu soutomieheltä.
"Minä kuljetan ketä hyvänsä, Hannu, vaikka paholaistakin, jos hän viitsii istua venheeseeni", vastasi airomies. "Mutta älkää puhuko niin äänekkäästi, he voivat kuulla meitä. Ei sen vuoksi, että pelkään, mutta kenties te pelkäätte."
"Eihän teillä, Yonker, ole mitään sitä vastaan, että joksikin aikaa rupeatte merimieheksi?" kysyi Hannu onnettomalta aatelismieheltä, joka istui hänen vieressään vaieten, ajatuksiin vaipuneena. "Te ette ole missään niin vapaa kuin merellä ja niin kauan kuin jesuiitta on hengissä, ette saa elävää rauhaa."