Keksit tulla sälähtivät alas ja repivät espanjalaisen tykkilaidasta sieltä täältä kappaleita. Muutamat sen laivamiehistä koettivat hakata keksejä poikki, mutta luopuivat siitä heti, kun pistoolien kuulat alkoivat vinkua heidän korvissaan.
"Yli!" huusi Galama ja syöksyi vahvalla huippauksella vihollislaivaan, kaikki miehet perässään; mutta täällä annettiin kuumempaa löylyä kuin he olivat odottaneetkaan. Espanjalaiset olivat laivan keskikohdalle rakentaneet tynnyreistä ja tavarapakoista vahvan seinän, jonka takaa he taistelivat vimmattujen voimalla. Tuokioksi taantuivat Geusit. Mutta silloin kaikui Galaman ääni ja hänen uljas muotonsa nähtiin kasan päällä. Yhtäkkiä kohosi sen takaa pitkä, laiha mies, ja nosti ylös suuren riu'un, jolla hän iski toista kypärään. Yonker horjahti ja kaatui selälleen kannelle.
Barends, joka oli jäänyt kaappariin, ennätti tuskin nähdä tämän, kun hän ajattelematta omaa vaaraansa riensi kohta paikalle Yonkerin luo. Sillä välin oli syntynyt ankara ottelu hänen ruumiinsa ympärillä. Espanjalaiset tulivat kasansa takaa esille ja Kerjäläiset raivoissaan päällikkönsä vahingosta karkasivat heitä vastaan. Melkein yliluonnollisella ponnistuksella onnistui saarnaajan saada Galaman hengetön ruumis pois taistelun tuoksinasta. Jännittäen kaikkia lihaksiaan ja hermojaan nosti hän hänet käsivarsilleen ja kantoi Geusi-laivan kajuuttaan. Siellä hän laski hänet vuoteelle, otti hänen päästään kypärän, jossa oli syvä lovi, ja alkoi vedellä valella noita kalpeita kasvoja sekä kostuttaa huulia viinalla.
Ylhäältä kuului hirmuinen meteli. Pistoolien räikeä paukkina, miekkojen kalske, haavoitettujen ja kuolevien voihkina, huudot ja kiroukset kaikuivat yhdessä sekamelskassa. Yhtäkkiä kaikki vaikeni. Mitä se tiesi? Olivatko he voitetut vai voittaneet? Samalla järisytti kova kanuunan laukaus laivaa. Sitä seurasi huumaava riemun huuto. Laivat, jotka kuin kaksi julmaa petoa olivat iskeneet kiinni toinen toiseensa, puskivat yhtä mittaa, taistelun kestäessä, toinen toistaan, surkeasti natisten ja säestäen sitä hirveätä kalman soittoa, joka kaikui ylhäältä. Vähitellen vaikenivat pistoolit, miekan kalske hiljeni eikä lopuksi kuulunut kuin askeleita, jotka kiirehtivät laivan kantta pitkin.
"Missä minä olen?" sanoi Galama heikolla äänellä, avaten silmänsä.
"Jumalan kiitos, että olette vielä hengissä", huusi Barends iloisesti, ojentaen Yonkerille viini-maljaa. "Juokaa tästä! Pakottaako päätänne?"
"Voi minun päätäni!" sanoi Galama kuin unissaan. "Mitä olen minä tehnyt?"
"Te taistelitte espanjalaisen laivan kanssa", vastasi Barends.
"Kas, nyt minä muistan", lausui Galama, silmäillen ympärilleen kajuutassa, ja koko seikka selveni hänelle. "Minä en kuule mitään melskettä. Vieläkö he taistelevat? Olemmeko voittaneet, vai — —?" ja hän pyrki ylös.
Mutta Barends painoi hänet lempeästi alas, sanoen: