"Älkää nousko, Yonker. Te heräsitte juuri tainnoksista. Taistelu on vastikään päättynyt ja minä lähden nyt ottamaan selvää siitä, kuinka se loppui."
Kun hän nousi ylös lähteäkseen, kuului joku tulevan portaita alas. Galama sieppasi pistoolinsa luullen vihollisen lähenevän. Mutta se oli vain Pietari Blink, joka pisti päänsä ovesta sisään ja kysyi:
"Onko Yonker täällä?"
"On, Pietari. Astu sisään ja kerro miten taistelu päättyi", sanoi
Galama.
"Oi Yonker, olen niin julmasti iloinen, kun näen Teidän Ylhäisyytenne hengissä jälleen", sanoi Pietari vilpittömän ilon puuskassa, luopuen kerran tavallisesta harvasanaisuudestaan. "Me ne otimme, löimme palasiksi. Kultaa, hopeaa, viiniä, leipää, lihaa, vankeja."
Galamaa ja Barendsia nauratti tuo saaliin luettelo. Willem niminen merimies astui sisään ja ilmaisi hänkin ilonsa siitä, että Yonker oli elossa. Vastaukseksi Galaman kysymyksiin hän kertoi:
"Me valloitimme laivan, herra kapteeni. Sillä on kallisarvoinen lasti silkkiä ja viiniä, sekä rahaa kasottain. Siellä oli viisitoista soturia ja seitsemän matkustajaa, jotka kaikki joutuivat vangiksemme, paitsi kahdeksaa, jotka kaatuivat. Meiltä on kaatunut viisi miestä, mutta useat ovat pahoin haavoitettuja."
"Missä Hannu on?" kysyi Galama levottomasti.
"Hän vartioi vankeja. Ilman häntä ei meidän olisi käynyt niin hyvin kuin kävi. Varustus-vallia ei saatu kumoon, ennenkuin hän kerran räjähytti sitä kanuunalla, niin että koko kasa lensi hujan hajan. Siitä hetkestä oli voitto meidän. Matkustajien joukossa oli eräs pappi, joka taisteli pahemmin kuin lempo."
"Minä lähden sairaita ja kuolevia katsomaan", sanoi Barends, nousten ylös. "Teidän täytyy nyt levähtää; älkää yrittäkökään nousta. Willem pitää huolta teistä. Te jaksatte kyllä omasta mielestänne hyvin, mutta maatkaa vielä. Minä olen teidän lääkärinne, totelkaa siis."