Koska Yonker todelta ei voinutkaan aivan hyvin ja saattoi luottaa Willemiin, noudatti hän neuvoa. Vasta illempana hän heräsi virkistävästä unesta ja lähti laivan kannelle.
Yötuuli puhalsi kalseana ja laineet, jotka paisuivat korkeiksi, huuhtoivat toisinaan laivan kantta. Mutta Yonker, jonka rinnassa kävi samanlainen myrsky, katseli jonkinlaisella mielihyvällä noitten vihollisten raivoa, jotka olivat kaikkia espanjalaisia väkevämmät. Kun hän seisoi peräsimen äärellä, jaellen käskyjä, muistuivat hänen mieleensä entiset olot ja vaiheet, mutta samassa seisoi Hannu hänen vieressään kompassilyhdyn himmeässä valossa. Hänen kasvoillaan oli ilme, jota Galama ei koskaan ennen ollut niissä huomannut.
"Minä soisin, että te menisitte alas kajuuttaan", sanoi hän lyhyesti ja melkein värisevällä äänellä.
"Miksi niin?" kysyi Karel. Hän ei voinut käsittää palvelijansa käytöstä ja luuli, että oli tekeillä kapina.
"Minulla on tuolla alhaalla eräs vanki, jonka te luullakseni mielellänne näette", vastasi Hannu, osoittaen kajuuttaa.
"Kuka se lienee? Kas tässä, tartu peräsimeen ja ohjaa pohjois-koillista kohti", sanoi hän, jättäen peräsimen erään laivamiehen haltuun ja seuraten Hannua kajuuttaan. Ovi aukeni, ja kun hänen silmänsä olivat vähän tottuneet hämärään valoon, näki hän Gerard Blockin eli isä Sextuksen istuvan tuolilla. Hänen kätensä olivat sidotut selän taa ja häntä vartioitsi kaksi miestä, sapelit kädessä.
Galama säpsähti ja tarttui Hannun käsivarteen. — Häntä huimasi ja hetken aikaa näytti siltä, kuin ne intohimot, joita vangin näky hänessä sytytti, olisivat olleet niin voimakkaat, ettei hän voinut niitä hillitä. Mutta hän malttoi mielensä ja tuokion jesuiittaa silmäiltyään pani pistoolinsa pöydälle ja sanoi noille kahdelle miehelle:
"Te saatte mennä, mutta yksi teistä olkoon vartiana oven takana."
Miehet poistuivat, ja nuo kolme miestä olivat taas kerran, niinkuin se useasti ennen, yhdessä.