Kolmen tuttavan kohtaus.
"Vihdoinkin yhdymme jälleen", sanoi Galama jesuiitalle, joka äreänä ja kylmäkiskoisena istua jurotti tuolilla.
Tuokion aikaa katselivat molemmat miehet toinen toistaan äänettöminä. Galaman silmistä loisti sääliä, mutta Sextuksen silmänluonti oli rohkea, melkeinpä julkea ja voitonriemuinen.
"Päästäkää irti siteet, joilla hän on köytetty", käski Galama, "ja jättäkää ainoastaan hänen kätensä kiinni". "Ellette ollenkaan yritä päästä vapaaksi", jatkoi hän kääntyen pappiin, "tulee olonne niin helpoksi kuin mahdollista, mutta jos vähänkin yritätte, on välttämätön kuolema edessänne."
"Ettehän toki tahdo, että uudestaan lasken irti tuon peevelin?" kysyi Hannu kummastuneena; "minulla ja kolmella neljällä muulla miehellä oli täysi vaiva saada hänet sidotuksi. Hän piti puoliaan kuin tiikeri. Eikö hän ole ansainnut siteitä?"
"Entä sitten! Hänen ei tarvitse kärsiä ylenmäärin. Hän tietää mikä häntä odottaa. Leikkaa siteet poikki ja seiso hänen takanaan."
Hannu katkasi vastahakoisesti siteet, otti tuolin ja istuutui papin viereen, jonka olo näytti paljon huojenevan.
"Eniten kummastuttaa minua", lausui Galama, hetken aikaa ääneti katseltuaan Sextusta, "tuo julkeus, jolla te, töistänne huolimatta, katselette minua vasten silmiä. Te olette varmaan kokonaan tunnoton, ellei teihin ensinkään koske se tuska, jota olette minulle saattanut."
"Jos olisitte noudattanut minun neuvoani ja suvainnut minun toteuttaa tuumani, Yonker, olisi teidän käynyt paremmin kuin nyt", sanoi jesuiitta vakavalla äänellä.
"Hyvä neuvo!" sanoi Hannu ja asettaen suunsa papin korvan juureen, hän lisäsi: "Mitenkä nyt on ratsuväen laita?"