"Mainiota! Olette todellakin kaapannut kelpo saaliin, Yonker."
"Kunpa hän luovuttaisi minullekin siitä palasen, jos se on syötävää", sanoi jokin ääni heidän takanaan.
He kääntyivät ja tervehtivät sydämellisesti puhujaa. Se oli Adam van
Haren, eräs laivan taitavimpia päälliköitä ja urheimpia sotureita.
"Mistä te, kapteeni, niin äkkiä tähän puikahditte?" kysyi Treslong.
"Sieltä, mistä tekin, jos veneestänne saan päättää", vastasi van Haren. "Minä en saa ohjatuksi laivaani tuohon saakelin Zuyder-Seehen, enkä sinne haluakaan. Eikö lasketa Englanninkanaaliin? Siellä on aina espanjalaisia saatavissa. Mutta kas, tuolla tulee Simon de Rykin vene. Voi, mikä kiire sillä on. Taitaapa hänenkin vatsansa naukua einettä. Häijy periköön tuon itätuulen! Minä syödä maiskutin jo hengessäni Enkhuizenin juustoa ja paistia."
"Enpä tiedä sanoa, onko tuuli niin kovin huono", vastasi Treslong. "Mitä sanotte siitä, jos purjehtisimme Maasin suuhun ja laskisimme ankkuriin Brielin edustalle? Siellä on huonosti sotaväkeä ja minun luullakseni ei kaupungissa ole ainoatakaan sotaan kykenevää miestä, joka ei heti rientäisi meidän puolellemme, kun vain ilmestymme sinne."
"Mitä vielä!" sanoi van Haren. "Briel! Vahva linna! Puhutteko pilaa, herra?" ja hän katseli Treslongia, ikäänkuin epäillen, oliko tämä täydellä järjellä.
"Pilaa!" huusi Galama, "ei, se on täyttä totta ja tekin taivutte meidän puolellemme, kun olette lukenut tämän kirjeen, jonka sieppasin kesken sen matkaa Brüsseliin."
"Vai niin; sekö siis oli saaliinne", sanoi van Haren, antaessaan takaisin kirjeen, josta hän laiminlyödyn kasvatuksen vuoksi oli enemmän tavaamalla kuin lukemalla saanut selvän. "Minä en ymmärtänyt, mikä teitä nauratti, kun en vuosikausiin ole nähnyt teidän vetävän suutanne hymyyn. Jos tuo on totta, on se tosiaan jalo seikka; mutta jos se on valhetta, saamme kauhean selkävoiteen. Mutta sopiihan koettaa. Vaan tuossa tulee de Ryk; antaa kuulua, mitä hän sanoo."
Kaikki kolme tervehtivät herttaisesti tulijaa, joka oli lyhytvartaloinen, tanakka mies ja sotaisen näköinen. Hän oli ennen ollut rikas kauppias Amsterdamissa, mutta paettuaan verineuvoston vainoa oli hän omasta puolestaan varustanut sotalaivan. Hän oli järkevä, varovainen ja urhoollinen, ja hänen isänmaanrakkaudelleen veti vertoja ainoastaan hänen kunnioituksensa ja rakkautensa prinssiä kohtaan. Otsaansa rypistellen kuuli hän ystäväinsä asian ja saatuaan tiedon yrityksen sekä vastuksista että eduista seisoi hän tuokion ääneti.