"Sinä, Hannu, jäät tänne siksi kun olemme lähteneet ja sitten menet yksin Rookeryyn. Jos saavut sinne ennen kuin olemme palanneet, joka ei tapahdu ennen huomisyötä, niin sano vartijoille, että olemme tulossa. Ja ole varuillasi, ettet enää alota riitaa."

Samassa tuotiin hevoset esille, ja kaikki kolme lähtivät ulos.

"Kas tässä, Hannu ystävä", sanoi Block, noustessaan hevosensa selkään ja tarjotessaan Hannulle tukaattia, "juo minun onnekseni äläkä koskaan enää ratsasta tulisella hevosella."

Hän oli tuskin lausunut nämä sanat, kun hänen hevosensa alkoi hyppiä ja potkia aivan samalla tavalla kuin äsken Hannun alla; mutta tämä seisoi herransa hevosen vieressä ja nauroi täyttä kurkkua.

Mutta Block oli vikkelämpi kuin Hannu. Hän hyppäsi maahan ja alkoi sovittaa satulavöitä toisin; samassa hän jälleen nousi selkään ja ratsasti Galaman kanssa Brüsseliin päin.

Mutta Hannu, joka seurasi heitä silmillään, ravisteli päätään ja sanoi: "Block! Block! se mies ei miellytä minua."

IV

Kaksi keskustelua.

Mutta rientäkäämme kahden ratsumiehemme edelle ja astukaamme Brüsseliin Cudenbergin portin kautta. Ilta on ihana, mutta ihmisissä eivät ilon tunteet kuitenkaan pääse valloille. Kaupunki, jossa tähän aikaan päivästä tavallisesti on sangen vilkasta, on nyt ihan hiljainen. Tytöt ja pojat, jotka ennen iloisesti hälisten parvittain astelivat katuja, porvarit, jotka seisoivat jutellen keskenänsä huoneittensa edustalla ja hyvillä tai pahoilla mielin haastelivat menneistä, nykyisistä ja tulevista asioista — heitä ei enää näy eikä kuulu. Oluttuvat ovat täynnä sotamiehiä ja kaduilta kaikuu espanjalaisten, saksalaisten ja valloonein lauluja. Siellä täällä puhelee pari kolme miestä hiljaisella äänellä ja heidän kasvonsa kuvastavat mielihaikeaa tai pelkoa; taikka joku ylpeä pappi astelee kaula kenossa niinkuin voiton sankari ja katselee tyytyväisenä kaupunkia, joka näin on nöyrtynyt ja maahan masentunut.

Kuinka toisellainen olikaan Brüssel kolmekymmentä vuotta aikaisemmin! Se oli silloin maan hallituksen tyyssija; siellä yhtyivät silloin kansan jaloimmat, rikkaimmat, kauneimmat, oppineimmat. Ei ollut sitä päivää, jolloin ei pidetty kemuja, jolloin eivät kaupungin rikkaat, vapaat asukkaat huvikseen ampuneet jousella tai lyöneet kiekkoa. Mutta kenties elämä oli liian surutonta, liian hauskaa, kenties Jumalan raskasta kättä tarvittiin muistuttamaan kansaa siitä, mitä sen rauhaan sopi.