"Ha! haa!" hän nauroi, "moista houkkaa en ole vielä nähnyt. Rantaan oli tuskin kymmentä askelta ja hän pelkäsi. Mutta mitähän Meri-Geusit täältä etsivät? Kummallista väkeä! Vaikka mitä se minuun kuuluu! Koska tässä ei ole ketään ylivietävänä, lähden heitä tapaamaan." Ja kääntäen veneensä myötävirtaan, alkoi hän soutaa laivoja kohden, jotka saapuivat täysin purjein.
Hän oli tuskin soutanut kymmentäkään minuuttia, kun hän seisahti, sillä hän oli kuulevinaan nimeänsä mainittavan. Hän kääntyi ensimäiseen laivaan päin, joka nyt oli aivan lähellä.
"Kah! Kuulenko kummia! Hannu! Ja Treslongin vaakuna lipussa! Näenkö unta? Ei, kautta pyhän Marian, Meri-Geusit siinä tulevatkin."
"Jaakko, Jaakko!" huusi tällä hetkellä Hannu, kohottautuen laivan esikeulan yli. "Kuuletko, Jaakko? Tule tänne!"
"Hoi!" vastasi lauttamies, soutaen veneensä laivan kylkeen, "kuka huutaa minua? Sinäkö se olet, Hannu? Onko tämä herra Treslongin laiva?"
"Onpa niinkin", vastasi Hannu, ylpeänä. "Tule ylös! Minulla on sinulle puhumista."
"Kohta", vastasi lautturi, ja tarttuen köyden päähän, joka hänelle heitettiin, kiipesi hän vikkelästi laivan kannelle ja seisoi Hannun vieressä.
"Joko vihdoinkin tulitte?" sanoi hän, puristaen ystävänsä kättä. "Kauan olettekin viipyneet poissa. Mitä te noilla kaikilla laivoilla teette? Oletko sinä tämän kapteeni? Se on valehtelematta sievä pursi."
"Me komennamme sitä vuorotellen, Yonker ja minä", vastasi Hannu mahtavan näköisenä. "Me olemme tulleet ampumaan kaupungin poroksi. Menkäämme nyt herra de Treslongia katsomaan. Hän on täällä laivassa."
Treslong, Galama, Barends ja Willem seisoivat peräkannella ja heillä oli ilmeisesti tärkeä keskustelu. He katselivat kaupunkia, joka häämötti vähän matkan päästä. Vallit olivat mustanaan ihmisiä, jotka tähystelivät laivoja.