"Sano meille, keitä he ovat", pyysi pikkumies, "koska sinä paremmin tunnet laivoja kuin me."
"Kehuittehan itse hyvin tuntevanne erilaisia astioita", vastasi Koppestock, "mitä nuo nyt lienevät?… Mutta sen jälkeen kun te minua niin uhkasitte, en uskalla teidän espanjalaisiin korviinne kuiskata vihollisen nimeä, sillä saatanpa pian menettää omat korvani."
"Sinun korvasi ovat tosin epä-espanjalaiset", sanoi toinen, "mutta kuninkaan nimessä käsken sinun sanoa, kenen laivoja nuo ovat."
"Minkä kuninkaan nimessä?" kysyi pelkäämätön lauttaaja, hiljentäen soutuaan.
"No herttuan nimessä sitten, jos häntä enemmän pelkäät! Sanotko, tai saat katua!"
"Joko taas?" huusi Koppestock. "Mutta koska käskette, täytyy minun sanoa. Tuo on tietääkseni Meri-Geusien laivasto."
"Kuinka? Meri-Geusien?" huusivat nuo kolme miestä kavahtaen pystyyn, ja katselivat laivoja.
Lauttamies kyykistyi airojensa puoleen ja nauroi itsekseen.
"Niitä on vähintään viisikymmentä laivaa", puhui pieni mies, "ja ne lähenevät nopeasti. Heh, mieskulta, ota tästä ja souda meidät nopeasti rantaan, sillä he saavuttavat meidät kenties ja tekevät meille pahaa. Vai mitä luulet?"
"He varmaan surmaavat teidät, jos saavat teidät kiinni, herra upseeri, joten minä koetan soutaa"; ja otettuaan suuren hopearahan, jota hänelle tarjottiin, alkoi lauttamies soutaa niin että vesi sihisi. Se oli kuitenkin tarpeetonta, sillä parilla vetäisyllä puski vene rantaan. Nuo kolme matkustajaa hyppäsivät rannalle ja lähtivät kiireesti pakoon. Lauttamies seisoi, huokeasti ansaittu raha kourassaan, ja nauroi: