"Olenhan sen jo sanonut. Valikoi joukosta kymmenkunta kelpo miestä.
Meidän täytyy nyt rynnätä pyhän Klaaran naisluostariin."
"Ahaa", lausui Hannu, hivuttaen nenäänsä sormellaan. "Sen olin unohtanut." Sitten hän kääntyen Koppestockiin, puhui kuiskaten: "Minä en voi nyt mennä amiraalin luo, mutta Yonker lähtee mukaasi. Älä mainitse minun nimeäni kreiville, sillä meidän on välimme vähän riitainen. Sitten tavataan, kun sinä palaat."
Lauttamies, joka oli mielissään siitä, että Hannusta oli paisunut niin suuri herra, kiitti häntä hänen neuvoistaan ja astui alas tikapuita. Muutamilla aironvedoilla saattoivat veneen kuusi soutajaa sen amiraalin laivan kylkeen, jossa nähtävästi tehtiin suuria varustuksia miesten maihin nousua varten. Kreivi de la Marck seisoi kannella, välkkyvä rautapaita yllään ja päässään komea, metsäkarjun nahasta tehty kerjäläis-hattu, jonka sulka ja timanttisolki olivat tavallisen talon arvoiset. Huomattuaan Treslongin huusi hän:
"Hei, herra de Treslong, aioin juuri lähettää noutamaan teitä tänne. Kuinka nyt menettelemme? Otetaanko tuo pesä heti väkirynnäköllä, vai annetaanko heidän ostaa henkensä? Siitä kertyisi aimo rahat."
"Minä en neuvo kumpaakaan, serkku", vastasi Treslong kylmäkiskoisesti. "Olen tuonut teidän luoksenne erään lauttamiehen, jonka koko kaupunki tuntee ja jonka minäkin olen jo monta vuotta tuntenut. Hän sanoo, ettei kaupungissa ole ollenkaan varusväkeä sekä ettei siellä siis aiota vastustella. Vaatikaamme vain kaupunkia antautumaan."
"Haa!" huusi Lumei, iskien kiinni lauttamieheen, "onko tuo jumalaton paavilainen Meertinck vielä Brielin pormestarina?"
"Kyllä, teidän armonne, ja peloissaan hän lienee tällä hetkellä, se on varmaa", vastasi Koppestock.
"Mene ja sano hänelle, että minä kreivi William de la Marck, parooni Lumei, hänen korkeutensa Oranian prinssin laivaston amiraali, vaadin Brielin kaupungin pikaista ja ehdotonta antautumista. Ja lausu sille konnalle minun puolestani se ystävällinen varoitus, että ellei hän puolen tunnin kuluessa saavu tänne avaimineen, ammutan minä kaupunkia kanuunoilla ja sen jälkeen hirtetään jokaisen äidin poika oman ovensa pieleen. Mene ja sano hänelle tämä."
"Odota!" lausui Treslong, pidättäen lautturia. "Puoli tuntia ei riitä."
"Ei, ei silmänräpäystäkään lisää!" ärjyi amiraali. "Puoli tuntia, sanon minä."