"Sillä ajalla minä tuskin pääsen kaupunkiin", sanoi mies, "ja kuka uskoo minua, kun vien heille teidän sananne? Eikö teillä ole mitään merkkiä?"
"Kas tässä", lausui Treslong, antaen hänelle sinettisormuksensa. "Tämän he ainakin tuntevat. Sano heille, että me nousemme maalle ja odotamme ainoastaan tunnin. Lähde nyt."
Tuokion perästä oli lautturi, joka tuskin osasi hillitä iloaan, veneessä ja souti omaansa kohden. Hannu seisoi laivatikapuiden viimeisellä astuimella, odottaen lautturia, ja tuskin oli tämä päässyt veneeseensä, kun hän kysyi:
"Mitä aikeita Jaakolla nyt on, sano?"
"Minä lähden Brielin pormestarilta vaatimaan kaupungin antautumista", nauroi Koppestock.
"Sano heille, että meitä on viisituhatta, että meillä on kolmatta sataa kanuunaa ja että on toisia yhtä monta tulossa", puheli Hannu, totisen näköisenä.
Koppestock nyökäytti päätään nauraen, ja alkoi taas soutaa tarmonsa takaa.
Määrätty tunti oli jo melkein kulunut loppuun ja suurin osa miehistä viety maalle, jossa he loikoivat ryhmissä ja virkistivät voimiaan niukoilla oluen ja viinan tilkoilla, joita oli saatu hankituksi sieltä täältä.
Sillä välin olivat amiraali ja ne upseerit, joitten läsnäoloa ei tarvittu maalle noustessa, lähteneet lähellä rantaa olevaan taloon, jonka asukkaat, äkkinäisistä sotahankkeista säikähtyneinä, olivat paenneet kaupunkiin ja siellä suurissa määrin enentäneet porvarien peljästystä. Briel sihisi ja kiehui kuin muurahaispesä. Ylhäisiä ja alhaisia, nuoria ja vanhoja, köyhiä ja rikkaita seisoi joukottain kanavien partailla, kaduilla ja valleilla, puhellen kamalasta tapauksesta ja keksien keinoja sitä vastustaakseen. Kaikkien kasvot ja eleet osoittivat hätää ja pelkoa, sillä Meri-Geusit olivat julman amiraalinsa ja samanlaisten kapteeniensa vuoksi joutuneet huonoon maineeseen hurjasta rohkeudestaan ja äärettömästä julmuudestaan. Moni vaimo itki, moni mies oli toivoton. Mutta toiset, protestantit ja isänmaan-mieliset sulkeutuivat suojiinsa ja rukoilivat polvillaan Jumalaa, ettei heidän toiveensa raukeaisi.
Näiden vastakkaisten tunteiden, hämmästyksen ja ilon, pelon ja toivon vallitessa kaupungissa, nähtiin toisenlaista menoa äsken mainitussa talossa. Avarimmassa suojassa tammisen pöydän päässä istui komea amiraalimme kömpelöllä tuolilla, suuri haarikka viiniä vieressään. Hänen ympärillään nähtiin eri asennoissa laivan kapteenit, mikä istuen, mikä seisoen, kaikki täysissä aseissa ja moni eriskummallisessa puvussa.