"Minä tiedän, että huusin apua", vastasi Agnes ja kertoi sitten, mitä me jo tiedämme, kuinka eräs ruma mies tempasi hänet syliinsä ja kuinka hän pääsi tämän kourista. "Ja suureksi ilokseni", hän jatkoi, "tapasin täällä Barendsin, jonka pyysin menemään Annaa etsimään. Hän löysi tämän luostarista, kun ei kukaan ollut hänestä välittänyt."
"Neiti Agnes", lausui Treslong, "teidän hätyyttäjänne on saanut rangaistuksensa. Se oli tuo petomainen Herlijn. Ottelussa, joka syntyi teidän tähtenne hänen ja Blinkin välillä, kouristeli tämä niin pahasti häntä, että mies parka sitten on heittänyt henkensä…"
Tällä hetkellä kuului kadulta kirouksia ja meteliä, ja joukko Geusejä juoksi akkunain ohi. Peljäten, että jotain oli nurin, sieppasivat Treslong ja Galama aseensa, riensivät kadulle ja menivät suoraa päätä de la Marckin päämajaan. Koko juttu ei kuitenkaan ollut muuta kuin hurjistuneitten humalapäisten rähinää.
Heidän tullessaan raivosi de la Marck niinkuin metsäkarju ainakin. Hän aikoi muka hirttää jokaisen roomalaiskatolisen kaupungissa, polttaa koko Brielin, hajottaa vallit ja purjehtia tiehensä. Ja samalla kun hän manasi ja elämöi, osoitti hän, mielihyvästä irvistellen, neljää papin ruumista. Neljä pappia oli, puettuina mitä komeimpiin messupaitoihin ja kasukkoihin, hirtetty hänen omien silmäinsä edessä. Samat kohtaukset, kuin eilispäivänä uudistuivat taas, joskin vähän toisessa muodossa, tuossa kaupungin ja rannan välisessä asunnossa. Keskustelu oli usein pelkkää melskettä, mutta suostui amiraali vihdoin järkevämpiin tuumiin ja käski koko väkensä korjaamaan valleja sekä vetämään kanuunia ulos tykkihuoneesta. Eikä tämä ollutkaan turhaa touhua, sillä viikon päästä Bossu, eräs Espanjan kenraali, tuli kaupungin edustalle, kymmenen komppaniaa varsinaista sotaväkeä muassaan, ja vaati sen avaimia.
Vallin harjalla, lähellä pohjoista porttia, tapaamme de la Marckin, Treslongin, Galaman ja muutamia muita upseereita. Heillä on vakava neuvottelu, sillä, laivojen lukumäärästä päättäen, oli vihollisella toista tuhatta miestä, mutta Brielin varjelusväki ei noussut päälle viidensadan. Heti kun oli levinnyt tieto siitä, että Meri-Geusit olivat valloittaneet Brielin, yhtyi tosin moni pakolainen ja prinssin ystävä heihin ja kartutti heidän lukuaan; mutta sittenkin oli heidän sotavoimansa vielä varsin heikko. Upseerien takana tapaamme parven alhaisempia sotureita; he katselevat vieraita laivoja, joista väki par'aikaa nousee maalle. Heidän joukossaan näemme vanhat tuttavamme Hannun, Pietari Blinkin ja Dirkin, van Alphenin entisen palvelijan.
"Siitä minä viisi välitän, vaikka menisinkin heidän luokseen", sanoi
Dirk.
"Ja saisit selkääsi", jatkoi Hannu. "Eikö silmäsi sano, että heitä on ainakin viisi kertaa enemmän kuin meitä?"
"Paha juttu", murisi Blink ja veisteli kirveensä terällä puuta, joka kasvoi hänen vieressään.
"Mitä ilman aikojanne puuta hakkaatte, mestari Blink", sanoi Dirk jälleen. "Saanko minä hetkeksi tuon kirveen, niin uin tuonne Neulanin vesiportille. Minä olin yksi niistä miehistä, jotka sen rakensivat, ja tiedän, että saan sen kolmella iskulla avatuksi — ja silloin nuo kaikki espanjalaiset uppoavat kuin rotat."
Se oli oivallinen tuuma. Hannu ilmoitti sen kohta Galamalle, joka esitti sen amiraalille. Parin minuutin päästä Dirk heilutti kirvestä, sukelsi vallihautaan ja ui toiselle rannalle. Sieltä juoksi hän vesiportille ja teki tehtävänsä, eikä kestänyt kauvan, ennenkuin vettä alkoi ankarasti tulvia läpi ja oli temmata Dirkinkin mukaansa. Mutta espanjalaiset huomasivat pian, mitä oli tekeillä. Maa-alue, joka ulottui Maas-virrasta eteläportin-puoliselle tokeelle eli padolle, oli ennen pitkää veden vallassa, ja tulva nousi ehtimiseen. Espanjalaiset peräytyivät toetta pitkin ja odottivat, kunnes kaikki olivat nousseet maalle.