Tästä syntyi yleinen nauru; samalla isot vaunut ajoivat linnan portille ja vallasnainen astui niistä maahan. Hänen pukunsa oli komea, vaikka tummahko, ja hänen kauniit, jalot kasvonsa olivat kalman vaaleat.
"Kuka se oli, Schwabel?" kysyi eräs upseeri sotavanhukselta, joka oli tervehtinyt naista, kun tämä nopeasti astui linnaan.
"Kreivitär Egmont", vastasi toinen surullisella äänellä. "Voi", hän pitkitti, "olen taistellut kreivin johdolla St. Quentinin luona ja olkoon hän kavaltaja tai mikä hyvänsä, soisin hänen pääsevän vapaaksi vaikka en saisi nähdä ainoatakaan pappia tahi inkvisiittoria. Jumala armahtakoon kreivitärtä!"
Kapteenit vaikenivat ja katsoivat siihen ikkunaan päin, jonka takana tiesivät Alban olevan. He tiesivät myös, että kreivittären käynti oli turha.
Tällaisia olivat ne miehet, joitten avulla Rooman katolinen kirkko koetti palauttaa helmaansa eksyneitä lampaitaan. Useimmat heistä olivat itse luopuneet siitä kirkosta eivätkä tunnustaneet mitään uskoa; moni sitäpaitsi oli kääntynyt reformeerattuun oppiin, jonka kukistamiseksi hänen oli määrä toimia. Luonnollista on, etteivät he sydämestään sitä suosineet; muuten he eivät yhä edelleen olisi saaneet palvella sellaista herraa kuin Filipiä eikä sellaisessa tarkoituksessa.
Mutta kääntykäämme toisaalle. Meillä on parempi paikka käytävänä. Jos kuljemme samaa katua eteenpäin, saavumme vihdoin isolle aukealle. Se on Brüsselin "tori". Toisella puolen kohoaa raatihuone, vanha, kaunis rakennus, toisella Nikolainkirkon tornien ja teurashuoneen välissä Broodhuys. Tämän etusivu on täynnä kalliita koristuksia; siinä on sieviä kivikuvia sekä viisi riviä akkunoita, joita ympäröivät runsaat kukkakiehkurat. Rakennus on vanha ja entis-aikoina siinä myytiin leipää, mutta myöhemmin se on kokonaan muutettu ja kertomuksemme aikana pitivät siinä kaikenlaiset veljeskunnat ja seurat kokouksiaan. Usein kokoontuivat säädyt ja ylimykset keskustelemaan sen tilavissa saleissa. Mutta nyt on kaksi sen suojaa vankihuoneina. Niissä säilytetään kreivejä Egmontia ja Hornia.
Kahdet leveät portaat kummallakin puolen ovea johtavat suureen etusaliin, joka samoin kuin portaatkin on sotaväkeä täynnä. Mutta me astumme siitä ovesta sisään, josta pääsee alimmaiseen kerrokseen, sinne missä kartanonhoitaja väkineen asuu. Kaksi käytävää muodostaa suorakulmaisen ristin; toisen päässä on portaat ja etupihalle aukeneva ovi. Jos kuljemme tätä käytävää, näemme vastapäätä oven ja kaksi muuta ovea tämän kummallakin puolen; näistä vie keskimäinen takapihalle ja sivuovista tullaan, toisesta perheen keittiöön, toisesta kartanon hoitajan tyttären, Agnes Vlossertin makuuhuoneeseen.
Viimemainittu oli ainoastaan pienehkö kamari ja siitä puuttui moni sellainen esine, josta tavallisesti tunsi hurskaan paavinuskolaisen; niinpä ei siellä näkynyt pientä ristiinnaulitunkuvaa, jota siihen aikaan pidettiin välttämättömänä täysinkalustetussa huoneessa; mutta siellä vallitsi kuitenkin siisteys ja soma järjestys, joka osoitti hienon naiskäden toimintaa. Puhtaat akkunaverhot ja vuoteen eteiset, pienet korukalut ja kapineet takan otsalla, ja kauniit kukkaset pienellä pöydällä akkunan edessä — kaikki on hyvässä järjestyksessä. Kummallista on kuitenkin, että ikkuna näin ihanana iltana on suljettu, joten laskevan auringon rusottava valo, kun se pilvistä heijastaa, töin tuskin pääsee pieneen kammioon viidenkymmenen lasiruudun läpi, joita lyijyinen ristikko liittää toisiinsa.
Ne kaksi tyttöä, jotka istuvat huoneessa, eivät näytä kaipaavankaan akkunan avaamista. He puhelevat vilkkaasti keskenään. Tähän aikaan oli maallikkojen vaarallista puhua mistä seikasta hyvänsä ja he olivat tarkasti varuillaan, ettei kukaan kuule. Tyttöjen ijässä ei ole suurta eroa ja vaikka heidän kasvonsa ovat aivan eriluontoiset on niissä sentään sen verran yhtäläisyyttä, että heidät tuntee sukulaisiksi. Toinen heistä istuu suorana ja tukee toista käsivarrellaan. Hänen kasvonpiirteensä ovat jalot ja kuitenkin pehmeät. Hänen silmänsä ovat tunteelliset ja älykkäät, ja katse, jonka hän tavan takaa luo toiseen tyttöön, on niin lempeä ja hellä, että se sulattaa hänen kasvojenilmettään, jonka keskustelu on tehnyt totiseksi.
Toinen tyttö, joka nähtävästi on sairas, nojautuu ystäväänsä yhtä paljon ruumiillisesta heikkoudesta kuin luonnollisesta arkuudesta. Hän on kaunis hänkin, mutta tämä kauneus on ihan toista laatua. Hän on Karel Galaman sisar, mutta veljen kasvoissa kuvastuvaa lujatahtoisuutta, ylevyyttä ja intoa ei näe sisaressa. Sisarellakin on vaaleat kiharat ja siniset silmät, friisiläisen syntyperän tuntomerkit, mutta hänen ulkomuodossaan ilmenee ainoastaan hellyyttä, nöyryyttä, vieläpä pelkoakin. Hänen poskensa ovat kalpeat, ja niitten hienosta punasta päättäen hän on joko toipumaisillaan tai riutumaisillaan.