"Oi, sinä olet oikeassa", huokasi Maria. "Onhan selvästi sanottu, että Jumalalla ja ihmisellä on ainoastaan yksi Välimies, Jeesus Kristus."
Samalla kuului ovelta liikettä. Se johtui vain siitä, että joku palvelija kulki ohitse, mutta Marian koko ruumista puistatti.
"Pyhä Neitsyt!" hän äännähti, "onkohan kukaan meitä kuunnellut?"
"Älä turhia tuskaile!" sanoi Agnes, surullisesti hymyillen, "niin pian he eivät sentään sieppaa meitä."
"Ah, mutta se on kauheata", valitti tyttöparka; "ajattele vain inkvisitsionia, kiristyspenkkiä, vääntimiä ja muita hirmukoneita".
"Maria, Maria", nuhteli Agnes, tarttuen serkkunsa käteen, "kuinka heikko on sinun uskosi! Eikö Jeesus ole kyllin väkevä sinua suojelemaan. — Kammosiko hän sitä ristiä, jonka kautta hän pelasti meidät?"
Marian silmät täyttyivät kyyneleillä.
"Voi, rukoile minun puolestani", sanoi hän. "Jospa minulla olisi sellainen usko kuin sinulla! Minä muistan noita kahta kreiviä", jatkoi hän tuokion kuluttua, "jotka nykyään oleskelevat tuolla ylhäällä päämme päällä joka hetki kuolemaansa odotellen. Eikö mieli käy surulliseksi, kun ajattelee noita jaloja kärsijöitä?"
"Varsinkin on kreivi Egmontin tila onneton", sanoi Agnes, "sillä kreivi Horn on protestantti ja voi pitää kuolemaansa marttyyrikunniana. Mutta kreivi Egmont on harras katolilainen. Hän on aina totellut ja kunnioittanut pappeja, vieläpä ahdistanut meitä, puhtaan opin tunnustajia; — ja vaikka hän on näin tehnyt, hänet sittenkin teloitetaan."
Hetken aikaa oltiin ääneti. Kamariin kuului sotamiesten naurua ja taka-ovelle asetetun vahdin vakavaa astuntaa.