"Minä vihaan noita sotamiehiä", lausui Maria; "ne ovat raakaa ja jumalatonta väkeä eivätkä välitä mistään. Luullakseni he ansaitsisivat yhtä hyvin ja paremminkin rangaistusta kuin kreivit."
"Soisin, että keksisin jonkun keinon pelastaakseni heidät", sanoi Agnes. "Minä koettaisin sitä. Kreivi Egmont lienee, luullakseni, näihin aikoihin oppinut, ettei ruhtinoihin ole luottamista. Mutta, Maria, sinun täytyy nyt mennä levolle. Et ole vielä tarpeeksi terve ja meidän täytyy laittaa sinut valmiiksi, voidaksesi lähteä Brieliin."
"Minulla ei ole varsin kiirettä Brieliin", sanoi Maria, "sillä siellä minun, niinkuin tiedät, on kovin ikävä, eikä minulla nyt, kun Karel on poissa, ole ketään toveria."
"Sinulla on sentään paroonitar", sanoi Agnes pahankurisesti. "Eipä sinulla ennenkään ollut muuta toveria, sillä Karelista ei suinkaan ollut paljo seuraa, vai oliko?"
"Oi Agnes, kuinka saatat noin sanoa?" lausui Maria lempeästi nuhtelevalla äänellä. "Enkö näinä viitenä kuukautena, siitä asti kun Karel lähti täältä, ole nähnyt sinun salaa olevan ikävissäsi? Ja milloin vain Kerjäläisistä puhutaan, tiedustelet niin hartaasti hänen nimeään etten minä hetikään vedä sinulle vertoja. Olisin luullut, että kaikki muut, ennenkuin sinä, olisivat niin sanoneet."
Agnes suuteli serkkuaan hellästi eikä sanonut mitään siitä syystä, ettei siihen ollut mitään sanottavaa. Vähäisen vastarinnan perästä suostui Maria serkkunsa tahtoon ja paneutui maata. Agnes vartoi, kunnes toinen vaipui unen helmoihin; sen jälkeen hän hiljaa hiipi huoneesta ja meni käytävän poikki keittiöön, jossa Gritta, palvelustyttö, parhaillaan kiilloitti vaskiastioita hyräillen itsekseen.
Vaihdettuaan hänen kanssaan pari ystävällistä sanaa lähti Agnes huoneen toisessa päässä olevasta ovesta perheen tavalliseen asuinhuoneeseen ja heti sen jälkeen hänen pieni jalkansa pyöritteli ahkerasti rukin ratasta.
V
Itseensä tyytyväinen mies.
Adrian Vlossert, Broodhuysin kartanon hoitaja, ei ollut mikään erinomainen mies. Vaaran sattuessa häneltä puuttui urhoollisuutta; sen ohessa oli hän suuressa määrin ahne ja taikauskoinen. Ylimalkaan ilmeni hänen käytöksestään eri tiloissa, että häneltä kokonaan puuttui periaatteita. Hänen päätehtävänään oli imarrella ylhäisiä miehiä ja miellyttää niitä, jotka kulloinkin olivat vallassa, varsinkin niitä, joitten vallanalaisena hän itse oli. Epäsuosioon joutuminen, vaikka jalostakin syystä, oli hänestä suurin onnettomuus, ja säälien katseli hän niitä, jotka mieluummin heittivät kaikki, mitä heillä oli, kuin luopuivat siitä, mitä pitivät oikeana.