"Hänen korkea-arvoisuutensa herra inkvisiittori ei voi tehdä minulle enempää kuin Jumala sallii", vastasi Agnes rohkeasti, "ja jos saisin valita, kärsisin täällä mieluummin ajallista, kuin tuolla ijankaikkista vaivaa. Vaan miksi olette niin levoton, armas isäni? Minä rakastan teitä yhtä paljon kuin ennenkin, — ei, vielä enemmän, sen jälkeen kun kaikki ihmiset ovat käyneet minulle kahta rakkaammiksi."
"Oi Agnes, lapseni!" sanoi Vlossert, asettuen tyttärensä eteen ja puhuen äänellä, joka värisi mielenliikutuksesta, "minä olen ollut sinulle hyvä isä. Minä en ole koskaan sallinut sinulta puuttua mitään, jota olen voinut hankkia. Minä olen antanut sinun oppia kaikkea, mikä sinun säätyisellesi sopii, ja sen vuoksi vaadin, että tottelet minua niinkuin kuuliainen lapsi. Minä käsken sinun peruuttaa nämä sanat eikä enää hiiskua mitään näistä seikoista. Sinun täytyy, sinun pitää!"
Agnes pudisti päätään. Kyyneleet vierivät hänen silmistään ja hän sanoi tuskin kuuluvalla äänellä:
"Minä en saata, isä. En milloinkaan ennen ole ollut tottelematon. Tässä täytyy minun kuitenkin enemmän totella Jumalan käskyä kuin teidän. Mutta älkää vihastuko minulle."
"Hm, tuo on todellakin jalo uskonto, joka opettaa lapsille tottelemattomuutta ja tuottaa huonekunnalle häpeää ja onnettomuutta! Sinä, joka sanot palvelevasi Jumalaa, sinä sanot minulle, ettei sinun tarvitse minua totella ja puolustat itseäsi tuolla tapaa! Sinä, joka soimaat pappeja ja pyhiä isiä, tahdot itseäsi varten säätää oman siveysopin! Tämä siis on se uskonto, jota sinulle on saarnattu! Minä jätän sinut yksiksesi täksi iltaa, mutta huomen aamulla tuon isä Floriszin luoksesi, ja kirottu olet sinä kuolinpäivääsi saakka, jollet tunnusta hänelle kaikkea, ja luovu harhauskostasi!"
Ja kääntäen selkänsä jätti hän tyttö raukan istumaan itkusilmin ja allapäin. Isän viha oli koskenut häneen kipeämmin kuin hän olisi luullutkaan ja vaikka hän tiesi olevansa oikeassa, täytyi hänen kuitenkin kyynelvirralla lievittää mielihaikeaansa.
Yhtäkkiä jäntevä käsivarsi kiertyi hänen vartalonsa ympäri, joku tarttui lempeästi hänen käteensä ja hiljainen ääni sanoi hellästi:
"Näinkö surullisena tapaan Agnesini? Mikä on näitten kyynelten syynä?"
Tyttö katsahti ylös — hymy kirkasti hänen kasvonsa, ja hypähtäen ylös vaipui hän Karel Galaman syliin.