"Onko minusta tullut, häh, Gritta? Katsokaa itse!" sanoi sotamies, vetäen taskustaan muutamia kultarahoja ja helistellen niitä käsissään, joka nähtävästi oli yksinkertaisen tytön mieleen. "Ja parasta näissä kultapenikoissa on se, etteivät ne koskaan vähene. Mitä enemmän niitä tuhlaa, sitä enemmän niitä karttuu. Mitä te siitä ajattelette?"
"Niitten laita on siis samoin kuin hyvän emomme Pyhän Gudulan hiusten", sanoi Gritta, ovea lähestyen, "sillä isä Florisz on itse minulle kertonut, että ne olivat valmistaneet uuden kuvan hänestä, ja että hän eräänä iltana vespervirren aikana oli voidellut sen päätä kalliilla öljyllä, ja toisena aamuna sen hiukset olivat kasvaneet varpaisiin asti ja nyt ne kasvavat, sanoo hän, kahdesti viikossa. Minä olen itsekin saanut vähän niitä hiuksia", lisäsi hän, näyttäen suurenkin aarteen omistajalta.
"Ja suotteko minun nähdä niitä, Gritta", sanoi sotilas, astuen lähemmäksi.
Ensin ei Gritta ottanut pyyntöä kuulevaan korvaan. Vihdoin hän sentään suostui ja haki lipasta, jossa hän säilytti kallista tavaraansa. Mutta kun jo alkoi hämärtää, aikoi hän sytyttää pienen lampun, ja kun hän nyt lamppu kädessä seisoi pöydän vieressä akkunan alla, kuuli hän äkkiä naputettavan ruutuun. Hän katsahti ylös, kirkaisi ja pudotti lampun lattialle.
Sotilas syöksyi pertuska kädessä huoneeseen siinä luulossa, että saisi lävistää jonkun vihollisen, mutta Gritta kielsi häntä rupeamasta minkäänlaiseen hullutukseen. Hän oli muka vain polttanut sormensa, kun aikoi sytyttää lamppua, ja hän luuli, että "vanha Erkki" oli tehnyt hänelle tämän kiusan. Tämän jälkeen viritti hän takkavalkeasta vahakynttilän ja haki hetken päästä esille pyhän Gudulan hiussuortuvan.
Oli kuitenkin selvää, ettei puheenalainen pyhäinjäännös miellyttänyt rakastunutta sotilasta hetikään niin paljon kuin toisenlaiset hiukset, jotka olivat hänen saatavissaan. Ainakin hän väitti, että Grittan omat hiukset olivat noita toisia paljon kauniimmat ja pyysi saada leikata niistä pienen suortuvan.
"Menkää matkoihinne", sanoi tyttö sivaltaen soturia korvalle, kun tämä yritti kajota hänen hiuksiinsa. "Olen luvannut pyhällä äidille, etten siedä kenenkään leikkaavan rahtuakaan hiuksistani, paitsi yhdellä ehdolla."
"Sano minulle se ehto", lausui sotamies, "ja minä vannon kaikkien pyhimysten kautta taivaassa, että täytän sen, olkoon se kuinka kova tahansa."
"Hei, eipä taida auttaa sitä teille mainita", sanoi tyttö pudistaen päätään, "tiedänhän jo ennakolta, ettei teissä ole sen ehdon täyttäjää. Te joutuisitte kiinni, jos asia tulisi ilmi, ja sitä en minä itsekään tahtoisi."
Poikaparka, jonka kunniaan tällä tavalla vedottiin, vannoi pyhästi ja kalliisti, että hän menisi vaikka kuolemaan tytön tähden.