"No hyvä", sanoi Gritta; "teidän tulee ottaa tämä vahakynttilä ja tämä kannu, mennä alas viinikellariin suuren tynnyrin luo, jonka näette perimmäisessä nurkassa, lyödä siihen nyrkillänne kolme kertaa ja huutaa: 'tule! tule! tule!' Sitten teidän tulee harvakseen laskea sataan asti ja, jollei mitään tule, laskea kannu täyteen viiniä ja palata luokseni. Siinä kaikki."
Urhea sotilas seisoi tuokion aikaa epäillen.
"Entä jos upseeri tulee?" arveli hän. "Pyhä Anna, silloin käy minun nolosti."
"Sepä se on, tiesinhän minä, ettette uskaltaisi. Menkää pois ja jättäkää minut, poloinen tyttö, rauhaan, taikka minä huudan apua. Auttakaa! auttakaa!"
"Hiljaa! Antakaa minulle kynttilä ja kannu", sanoi mies, asettaen päättävästi pertuskansa seinän nojaan. Gritta antoi hänelle nuo molemmat esineet ja meni hänen edellään viinikellarin ovelle.
"Se suuri tynnyri kellarin peränurkassa", kuiskasi hän, kun toinen, kynttilä kädessä, varovasti asteli tikapuita alas. Sotilas pääsi pian tikapuitten päähän ja katosi kellariin. Mutta tuskin oli hän sinne hävinnyt, kun Gritta sulki oven, pisti avaimen taskuunsa ja riensi takaovelle. Hän katseli ulos, mutta vähäisellä kadulla ei näkynyt ainoatakaan sielua, ei haamuakaan voinut erottaa illan hämärässä. Mutta kun Gritta oli hetken aikaa tirkistänyt ja kerran äännähtänyt "st!", riensi muuan miehenhaamu, joka seisoi vastapäätä portinvajassa ja oli puettu mustaan viittaan, kadun poikki yhdellä harppauksella ja suoraapäätä keittiöön, jonne tyttö seurasi häntä ja sulki oven. Viitta aukeni ja Karel Galama tuli näkyviin.
Silmänräpäyksen ajan näytti siltä kuin taikauskoinen tyttö, hämmästyneenä tämän äkillisestä tulosta keittiöön, olisi mennyt puhumattomaksi, sillä hän katsoa tuijotti häneen, kädet ristissä ja sydän rajusti sykkien. Hän oli nähnyt hänen kasvonsa akkunasta ja heti päättänyt toimittaa pois sotamiehen, mutta hän ei luullut, että hän tulisi sisään huoneeseen.
"Oi, Yonker Karel", sanoi hän vihdoin nopeasti, "paetkaa, paetkaa viipymättä. Ettekö tiedä, että talo on täynnä sotamiehiä ja että he surmaavat teidät täällä? Pakoon! Jumalan pyhä äiti, auta meitä! Älkää jääkö tänne minuutiksikaan!"
Nuori friisiläinen katseli tuokion tyttöä hajamielisesti.
"Onko Agnes täällä?" kysyi hän kuiskaten. "Missä hän on ja missä sisareni on? Varmaan on hänkin täällä? Älä tuskaile, Gritta — ei ole pelon syytä."